Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2015.

Kynttilän valoa ♥ Iltojen ihanuudet

Kuva
Syksy tuntuu olevan jo pitkällä ja iltaisin on ihana laittaa heti kynttilät palamaan, kun kotiin tulee. Kauppakassitkin jää usein toiseksi, kun kynttilät tuli vie voiton. :) Minä olen aina tykännyt polttaa paljon kynttilöitä, vuoden ajasta riippumatta. Syksyllä ja talvella niitä tulee kuitenkin poltettua enemmän.  Minulla oli joku aika sitten PartyLite-kutsut (syksy on kutsuilujen aikaa...) ja ostin kutsuilta tällaiset Luovuus-kuplat alennuksesta. Minulla on ollut paljonkin erilaisia somisteita vuosien varrella, mutta suurimman osan olen myynyt eteenpäin ja jättänyt itselle vain juuri ne mistä eniten pidän ja käytän. Nämä olivat sopivan ajattomat ja joka teemaan sopivat. Eivät kuitenkaan vie kaapissakaan liian isoa tilaa, jos sattuvat sinne joutumaan. Ja näitähän voi käyttää myös pieninä maljakkoina. Isoissa lapipurkeissa on myös ihana polttaa kynttilöitä. Kaikista kestävämmäksi kynttiläksi olen huomannut niin sisällä kuin ulkolyhdyssä; kilokynttilät. Kestävät tode

Ystävät, kutsut ja suklaata ♥ Ihana yhdistelmä

Kuva
Meillä oli tänään Me&I- vaatekutsut. Oletko sinä tutustunut niihin vaatteisiin? Itse pidän vaatteista siksi, että ne ovat materiaaliltaan pehmeitä, kestäviä ja pysyvät hyvän näköisinä pesusta toiseen. Vaatteet ovat arvokkaita, mutta aivan samanhintaisia vaatteita löytyy myös vaatekaupoista. Ja kyllähän se usein niin on, että halvalla ei saa hyvää. Ihan kaikki MeandI-vaatteet eivät ole minunkaan makuun, mutta tälläkin kertaa löysin itselleni jotain mukavaa. Ja mikä mainiointa, vaatteita saa sovitella yhdessä ja erikseen, omien vaatteiden kanssa, sommitella ja kysyä kaverilta, nauraa kiristyksille ja myös huomata, että joku istuu päälle kuin nakutettu. MeandI-vaatteista löytyy kokoja myös meille isommille. Ihan joka tuotteesta ei tokikaan löydy kaikista isompia malleja. Esim. jotkut farkkumallit eivät inahdakaan minun takamukselle. Jotkut koot kuitenkin saattavat myös yllättää. Mutta, farkkujen sijasta isommillekin löytyy juhlavan näköisiä housuja, mitkä eivät kuiten

Pari sisustusniksiä

Kuva
Illan hämäryys-kuvat jatkuvat... Näitä on niin kiva ottaa, huoneet näyttävät illalla ihan erilaiselta kuin päivällä. Niinkuin jo aikaisemmassa postauksessa kirjoitinkin. Meidän makkari on kokenut monenlaista aikakautta ja värikylläisyyttä, niinkuin muutkin huoneet. Nyt kuitenkin näyttää että, harmaus, vaaleus ja pienet mustat piristykset ovat tulleet jäädäkseen. Erilaisin vivahtein ja vaihteluin. On mukava harrastaa tällaista edullista sisustamista, kun voi vaihdella esim. tyynyjä ja verhoja huoneesta toiseen. Meillä myös matot ovat pyörähdelleet viime aikoina. Meillä yöpöydän virkaa toimittavat 40-luvun vanhat tuolit. Niihin olen laittanut sisustuskirppiseltä ostetut tuolinpäälliset suojaksi. Ikkunaan vaihdoin vaihteeksi kapan. Samanlaiset kapat löytyvät toisesta makkarista, niin ikään vanhaa Marimekon kangasta tämäkin. Olen pitkään haaveillut kynttilästä makuuhuoneessa, mutta palavaa kynttilää en uskaltaisi sinne yksin jättää. PartyLiten kutsuilta

Ruokakomero

Kuva
Tykkäätkö sinä sisustusteksteistä? Meiltä niitä löytyy muutamia. Kaikki ovat "itse keksittyjä" ja teetettyjä. Toki osa on lukenut jossain kortissa ja bongattu sieltä.  Makuuhuoneen seinältä löytyy teksti " Älä koskaan ole niin kiireinen, ettei sinulla olisi aikaa olla onnellinen." WC:ssä, jota minä pääasiassa käytän; "Olet ihana!" Eteisen oven päältä; "Kodit ovat sitä varten, että siellä voi säilyttää kaiken onnensa." ( Kummitytön antamasta tupaantuliaiskortista) Viimeisimmäksi bongasin valmiin tekstin " Ruokakomero ", joka löytyi muutamalla eurolla Facebookin ryhmästä " Sisusta tarroilla, Tuunaa sabluunoilla." Yleensä en ole valmiita juttuja ostellut, mutta tämä oli minusta niin mainio. Tarra pääsi jääkaapin oveen, mikä on mielestäni mainio paikka sille. Olen muuten miettinyt, että onkohan mieheni huomannut sitä vielä ollenkaan...? Tarra on kyllä ollut jo pari viikkoa paikallaan, muttei ol

Racletella herkutellen

Kuva
Aivan aluksi lämmin kiitos kaikille viime postaukseen kirjoittaneille ja kiitos kaikille teille,ketkä olette siellä ruudun toisella puolen. Tänään on ollut taas mukava päivä. Aamulla vähän lötköilin ja päivällä kahvittelin  ihanan ystäväni  kanssa maailmaa parantaen. Iltapäivällä lämpeni sauna ja ruoka valmistui. Juoksulenkinkin kävin tekemässä ohjelman mukaisesti,vaikka tänään ei ollut vetoa yhtään. Jalat oli lyijyä ja maitohapoilla. Ihan koko treeniä en voinut kivun vuoksi tehdä,mutta olen niin ylpeä että kuitenkin puolet jaksoin. Lopuksi vielä venyttelyt päälle,joista en nykyään säästele. Painoa ei juuri ole pudonnut tässä viikkojen aikana,mutta senttejä...niitä on lähtenyt paljon. Ja se tuntuu hyvältä. Ja mikä energia on tullut tilalle sekä erittäin hyvät yöunet. Niin parasta! Siitä aasinsiltana ruokaan... Oletteko kokeilleet raclettegrilliä? Meillä tämä on ollut jo pitkään hankittuna,mutta tänään se pääsi ensi kokeiluun.  Pienelle pannulle kasataan mielensä

Aamun kajosta illan hämyyn... Huoneen muutokset valosta varjoihin...

Kuva
Oletteko koskaan ajatelleet, että sama huone voi näyttää päivällä aivan erilaiselta kuin illalla? Huoneesta löytyy aivan uusia tunnelmia ja mielleyhtymiä eri vuorokauden aikoina. Pidän tästä meidän olohuone-keittiötilastamme valtavasti juuri sen valoisuuden vuoksi. Valo tulvii sisälle kaikista ikkunoista ja ikkunat ovat normaalia pitemmät eli esimerkiksi nojatuolissa istuessa ulos näkee kurottamatta ja samalta tasolta. Ikkunat eivät kuitenkaan ole aivan alas asti, mutta eivät liian pienetkään. Kiitos tästä ajatuksesta talomme suunnittelijalle.♥ Pidän myös tästä hengestä, mikä huoneessa vallitsee. Sopivasti vanhaa ja uutta. Valkoista ei ole liikaa, mutta tummakaan ei hallitse synkkyydellään. Mustavalkoiset matot rajaavat kokonaisuuden. Pienet väri-ilottelut antavat pirteyttä vuodenaikojen mukaan. Illalla taas huoneesta kuoriutuu ihana pesä, jossa nautitaan kynttilän valosta ja hämyisestä tunnelmasta. Meillä on muutenkin iltaisin aika vähän valoja päällä tai

Callen kamarista

Kuva
Hei Ihanuudet! Täällä sitä ollaan, vaikkei mitään kuulukaan. Kuvia olen räpsinyt tänne paljon, mutta en vain ole saanut aikaiseksi tuottaa tekstiä. Liikuntainnostus on nyt niin vienyt mennessään, että bloggaus on jäänyt vähemmälle. Samat asiat kun voisi sanoa suoraan tänne, eikä kirjoittaa niin olisi ehkä nopeampaa. ;) Mutta, tällä kertaa näytän teille kuvakulmia Callen kamarista. Eihän siitä kauan ole, kun tätä huonetta möpleerasin, mutta ei siitä tullut oikein istuvaa versiota. Loman lopuksi sain kipinän siivoukseen ja pyöräytin vähän uudistuksia tässäkin huoneessa... peeäs... nyt on jo 5 päivä menossa ja meillä on oikeesti siistiä! ;) Aika pienillä juttuilla saa pidettyä paikat kunnossa, kun ei päästä repsahtamaan. Ja erityisesti se, että laittaa ne turhat tavarat pois heti kuleksimasta, astiat koneeseen ja kaappiin ja pyykit samaten.  Pysyy siistinä. ♥ Callen kamarissa sänky pyörähti toiselle seinälle, samoin kiikku. Näiden väliin pääsi vanha pöytä ja illan hämys

Lomailua ja syntymäpäiväkemuja ♥

Kuva
Loma on nyt lusittu ja töihinpaluu tuli juuri sopivasti.  Kuntoilukin lähti hyvin käyntiin ja siitä on nyt hyvä jatkaa.  Lomalla ehdin tehdä kaikenlaista. Siivouksia, marjastusta, lenkkeilyä, lököilyä, ystäviä... ihan kaikkia ystäviä en ehtinyt näkemään vaikka olisin halunnut. Onneksi on päiviä vielä loman jälkeenkin. Lomaan mahtui myös pieni reissu sukulaisiin ja mukaviin hetkiin. Silmäterämme Calle Aukusti oli sillä aikaa Mummulassa lomailemassa ja viettämässä 8v- synttäreitään. Ja olihan siellä ollut lystiä!  Mummu oli tehnyt kakun ja kaikki! Oli kalaa, herkkuja, ulkoilua, langoilla leikkimistä ja uusi matto. "Ihmisserkut" olivat piirtäneet kortteja ja yhdessä niitä oli kuulemma katsottu. Mattojakin oli ehditty rullata vintissä, mikä onkin Mummulassa Callen lempihommaa. On se ihanaa, kun on tuollaiset Mummu ja Pappa. Kuinkahan monella kissalla on sellaiset Kissanpäivät? Nyt täällä on kotona sitten toivuttu lomailusta ja oltu vaan. Vähän on

Ystäväni Otso

Kuva
 Jos metsään haluat mennä nyt,niin takuulla yllätyt  ... ei näkynyt karhuja eikä muitakaan metsäneläimiä eilisellä marjareissulla. Olen jotenkin itsekin yllättynyt,miten minusta on tullut niin rohkea. Aina olen toki tutussa maastossa marjassa käynyt,mutta auto on pitänyt olla suhteellisen lähellä. Sitä jää aika monesta kauniista ja unelmista ilman,jos antaa pelon voittaa. Eilen mietin kyykkiessäni, että miten kohtaisin pelkoni eli karhun. Olin ajatellut,että jos karhu veisi marjani, tuumaisin vain että ois tästä riittänyt meille kummallekin...ehkä olisin ollut karhulle närkästynyt,kun kaatoi marjani tai säikötti niin että kaadoin itse oman ämpärini.  Mene ja tiedä,ehkä olisin halvaantunut siihen paikkaan tai huutanut niin,että ääni olisi kantautunut kaikkien lähialueiden petojen korviin. Yritin vain ajatella,että siellä se minua mättäällä seurailee ja kunnioitamme toinen toistamme. Niin minua ei yhtään pelottanut. Jos olisin jo valmiiksi panikoinut ja miettinyt tulevaa,olis

Siivousapua Taksvärkistä

Kuva
Minulla oli ilo saada siivousavuksi 2 reipasta taksvärkkiläistä. Vaikka siivoukset hoituvat hyvin itseltäkin onhan se porukalla paljon mukavampaa ja nopeampaa. Aamu aloitettiin aamukahvipöydästä ja työlistan suunnittelulla... Ja monta muutakin hommaa ehdittiin tekemään, mitä listassa ei lukenut. On se vaan mukava katsoa, kun on tuollaisia reippaita nuoria! ♥ Ja niinkuin he itsekin sanoivat, että vieraalla on mukavampaa tehdä hommia kuin kotona. Muistaahan sen itsekin... eipä ne kotona ne siivoukset aina olleet niin mieluisia, mutta kaverin kotona kyllä hommat luisti liukkaasti. Kun toinen imuroi ja jynssäsi keittiötä, toisen kanssa laitettiin eteinen kuntoon. Tämä on ollut oikein kauhistus ja olen itsekin ihmetellyt, miten ihmeessä olen päästänyt tämän "paraatihuoneen" sellaiseen kuntoon. Kaappi oli niin täynnä, ettei vieraiden takkeja voinut sinne ajatellakaan... joku oli nääs unohtanut keväällä laittaa talvitamineet pois ja nyt kesä- ja talvikamppeita o

Syksy on tullut Villa Emmaan

Kuva
Hrr... kyllä vaan aamut ja ilmat ovatkin jo vilpoisia. Täällä oli tänä aamuna jo liki nollaa. Kyllä sitä vaan saa alkaa aamuihin ja iltoihin etsimään pipoa ja hanskoja, että tarkenee... saamani pöllövillasukatkin tulivat tosi tarpeeseen. Kiitos niistä, R! ♥ Otin teille vähän syksyisiä kuvia terasseilta. Krassi teki koko kesänä tämän yhden ainoan kukan... ehkä epäonnistunut (myöhästynyt) kylvö aiheutti sen, mutta olen iloinen tästä yhdestäkin kaunokaisesta. Pidätkö sinä syksystä? Minä olen syntynyt syksyllä, liekö se siitä johtuu mutta minä pidän. Pidän kyllä myös keväästä, kun silloin puhkeaa kaikkea uutta ja aurinko tuo kovasti energiaa. Mutta, kyllä syksykin on aina kaunis. Kesäkukat olen heivannut jo monta viikkoa sitten mäkeen, paitsi pelargoniat...  Missähän nekin saisi talvehtimaan? Mikä syksyssä on parasta sinun mielestäsi? Minä tykkään kynttilöistä, tunnelmasta ja villasukista. Mutta, myös lämpimistä teekupposista ja hämärä