Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2016.

Vielä pieni hetki! ♥

Kuva
Välillä täytyy postailla vähän sisäkuviakin... Minun murheenkryyni makuuhuone on kokenut vuosien aikana monenlaisia muutoksia värikirjosta valkoiseen ja harmaaseen. Välillä olen jo miettinyt tuliko valittua liian tumma väri seiniin (Tikkurilan värikartta, Ajopuu). Milloin sänky on ollut väärän värinen ja milloin mikäkin... Minähän pidän nykyään todella paljon mustavalkoisesta, joten lähdin siltä pohjalta muokkaamaan makkarin sisustusta. Koskaan ei silti mieleeni ole oikeastaan tullut, että musta päiväpeite saattaisi sopia tänne parhaiten. Sänky ja vanhat tuolit sopivat väritykseltään hyvin yhteen. Tuolien päällä valkoiset nettikirppikseltä ostetut maalaisromanttiset päälliset. Päiväpeiton löysin IsoKärkkäiseltä edullisesti, samoin kappaverhon ja samaa sarjaa olevan tyynyn sekä tekstityynyn. Bling Bling-tyyny on ostettu pari vuotta sitten Jotexilta. Nämä ihanaiset höyhenet löytyivät PP Decoralta. Ne muistuttavat minua kahdesta pienestä elämän alusta, jo

Pieniä ja suuria tekoja ♥

Kuva
Meillä on oltu ihan pihalla viimeinen viikko! :) Ja kyllä on kannattanut. ♥ Minä olen lähinnä keskittynyt ruoanlaittopuoleen ja erilaisten herkkujen loihtimiseen. Olen niiiin onnellinen tästä kuluneesta viikosta ja siitä energiamäärästä, mikä Armaallani ja talkoomiehellä on ollut aamusta iltaan. Meille on valmistunut takaterassin jatkeeksi hieno patio, mistä laitoinkin jo kuvia viimeksi. Tällä kertaa patiota on sisustettu ja pinta on käsitelty. Patiolle tulee jossain vaiheessa kevyt aita, mutta sen toteutus on vielä mietinnän alla.  Pudotus siitä ei ole korkea joka tapauksessa. Taustalla näkyvä kiviaita on myös uusi hieno juttu! Oikein jo odotan, että siinä kivikkokukat valtaavat väriloistollaan. Sää on sallinut terassikahvit aamuisin ja grillauksen iltaisin.  On kyllä ollut ihanaa, kun aurinko on paistanut, vaikka hiki on valunutkin. Callellekin on ollut ihmettä pihan muutoksissa ja maailma on avartunut moninkertaisesti.

Terassin laajennuksia

Kuva
Blogissa on ollut taas vähän hiljaisempaa, kun kauniit ilmat ja muu touhuaminen ovat olleet nyt enemmän mielessä. Oman jännityksensä on tuonut tulevan lapsen lähestyvä syntyminen. ♥ Täällä olemme nauttineet aurinkoisista päivistä ja apuvoimista terassin laajennuksen teossa. Takaterassi laajeni suuntiinsa 6m x 9m. Kyllä nyt kelpaa! Siinä sitä on porukalla ihmetelty, mitä siihen nyt oikein laitetaan. Minusta terassi on ihanan avara ja ei tekisi mieli laittaa siihen mitään, mutta eiköhän siihen jotain keksitä. Ainakin katon alle tulee enemmän tilaa. Tykkään myös todella paljon tuosta uudesta isosta porrastasanteesta, missä on mukava istuskella. Kuvissa terassia ei ole vielä käsitelty. Kodinhoitohuoneen terassi on myös kokenut raivauksen ja vanhat romppeet ja pakastin ovat saaneet lähtöpassit. Nyt vasta huomaan, miten iso sekin on. Siitä kuvia myöhemmin... Myös etupihan terassi kokee pieniä uudistuksia. Pihakin on kuivunut mukavasti ja siellä voi k

Sisustuksen lempivärit

Kuva
Taas on yksi viikko hurahtanut taakse ja ollaan jo ylitetty heinäkuun puoliväli.  Mihin se tämä kesä on hujahtanut? Pesän rakentaminen on täällä jatkunut, niin sisällä kuin ulkona.  Kaikenlaista muutakin mukavaa on mahtunut näihin päiviin. Viikon aikana olen nähnyt monta sukulaista läheltä ja kaukaa.  Ja kaikkien kanssa oltiin niinkuin olisi eilen nähty.  Mukavaa on ollut myös se, että sain monta kaukaista sukulaisia kylään ja ehdittiin rupatella rauhassa kuulumisia. Kyllä se veri on vettä sakeampaa, vai miten se sanonta kuuluikaan. ♥ Täällä sisällä musta väri on taas lisääntynyt ja kyllä se vaan on niin, että mustavalkoinen on kaunista. Minähän haaveilin uudesta sängyn peitteestä ja valkoinen oli mielessä pitkään.  Kaupasta mukaan kuitenkin lähti musta peite ja vieläpä mukavan edullisesti. Peitteen päälle ostin vielä kaksi uutta tyynyä. Pallokuosinen on samaa sarjaa verhon kanssa. Pinnasänkyyn on vielä tulossa reunus sekä mustavalkoinen unipesä.  J

Vauvakutsuja ja arvontaa ♥

Kuva
Hui hai! Viikonloppu vierähti mukavissa ja yllätyksellisissä tunnelmissa. Perjantai-iltana tämä emäntä oli sohvalla pitkällään ja lähdössä ihan toisaalle kyläilemään, kun ovikello soi ja kohta oli tupa täynnä naisia herkkuineen ja paketteineen. Keittiöön ei saanut mennä kuin syömään ja minähän olin niin yllättynyt tästä ihanasta yllätyksestä etten saanut sanaa suustani!  Olen tykännyt järjestää monenlaista yllätystä toisille, mutta harvoin minut on päästy näin yllättämään. Ja mikä parasta, en ehtinyt stressata mistään! Ihaninta oli, että ystävät näköjään tuntevat minut niin hyvin, että olivat osanneet kerätä tärkeimmät ystävät eri "piireistä."  Pöytä notkui suolaista ja makeaa. Oli mansikoita, suklaata, kakkuakin kahdenlaista. Emäntä itse oli vähän pöllämystynyt eikä hiuksiakaan kerennyt kovin ehostella,  kun sohvalta ylös nousi! :) Ystävät olivat keksineet syömisen lisäksi kaikenlaista pientä ohjelmaa. Turvonneet jalkani saivat rentoutt

Uusi sisäänkäynti

Kuva
Pihan mullistuksen myötä meiltä on löytynyt toinen sisäänkäynti. :) Oikeastihan se on ollut meillä koko ajan, mutta sitä ei vain ole käytetty muutakuin terassilla käymiseen, koska portaita ei ole ollut ja pudotus maahan on ollut korkeampi. Nyt autolla pääsee hurruuttelemaan ihan tänne asti ja olihan se jännää mennä avaimilla sisälle ihan eri paikasta, mistä on normaalisti totuttu. Omaan silmään kyllä se ei ihan heti passannut, kun oli tunne että tullaan nyt väärästä ovesta ja tästähän näkyy makuuhuoneeseen ja ja... Mutta, tämähän se oli alunperinkin tarkoitus, että myös täältä voi kulkea ja kuoriutua likaisemmista työkamppeistaan... Nyt vaan täytyisi keksiä, miten? Tällä hetkellä kodarin terassi on täynnä kaikenlaista rompetta, mitä on kerätty "silmänvarjoon." Mutta, eiköhän nekin siitä pikkuhiljaa siistiydy. Onneksi ei ole kiire mihinkään eikä maailmaa tarvitse rakentaa päivässä. Portaita tässäkään ei vielä ole, mutta niin vaan mammakin pystyy loikk

Ihan pihalla ♥

Kuva
Ettepä kyllä ikinä usko, mitä kaikkea meidän pihamaalla on tapahtunut sitten Juhannuksen jälkeen. Niin on ollut touhun tohinaa, ettei ole ehtinyt blogia päivittää, mutta onneksi kamera on tallentanut monta mukavaa kuvaa!   Ja tästähän se kaikki sitten lähti. Laittamaton piha, säästämistä, suunnittelua, ideoita vailla toteutusta... Ihana niitty vai mitä mieltä olette? :) Aika pieneltä ja ankealta näytti. Joskus meinasi jo epätoivokin iskeä, mutta onneksi ei kuitenkaan. Meillä se tämä pesänrakennusvietti on ulottunut pihalle saakka ja tulostakin on syntynyt! Taitava kaivinkonemies on pyörinyt pihalla jo kolmatta päivää, kera ahkeran mieheni. ♥ Ja olenhan minäkin siihen kekoon monta kortta kantanut. Seuraavassa kuvatulvassa näkymiä lauantailta. Tänään pihapuuhia on jatkettu kuraisin merkein ja vesisateisissa olosuhteissa. Kuvat kertokoot puolestaan. Monenlaista on tapahtunut vielä kuvien oton jälkeenkin, mutta näistä pääsette jo käsitykseen, et