Lohitäyte ja muita herkullisia kokeiluja Villa Emman keittiöstä ♥


Kätevän Emännän kokeilevassa keittiössä on taas innostuttu muustakin kuin jauhelihasta ja makkarasta. Välillä sitä tulee kokeiltua ja innostuttua kaikenlaisista ideoista ja vain huomatakseen, ettei siinä nyt niin kauan mennytkään eikä se yhtään vaikeaakaan ollut.

Kaapissa oli kylmäsavulohta ja sille piti löytyä jotain käyttöä. 
Löysin kokeilemisen arvoisen reseptin.

100g kylmäsavulohta
200g ruohosipulituorejuustoa 
0,5dl tilliä
2rkl limen mehua

Kaikki vaan sekaisin ja leivän päälle. Menee myös sellaisenaan ja kuvitelkaapa esim. arinaperunat... Nam!


Puuroa jäi ylimääräiseksi, joten ne sämpylöihin. 
Aikataulu ei antanut myöten pyöritellä niitä, joten päätin kokeilla sämpylöitä muffinssivuokaan. 
Reilu ruokalusikallinen jokaiseen.

Muuten hyvä, mutta olisi kannattanut joko voidella vuoat tai laittaa muffinipaperi... 
Melkein voisi sanoa niinkuin Jope, että en tiiä onnistuuko, mutta kannattaahan sitä kokkeilla. 


Lusikalla vähän jäähtyneenä lähtivät hyvin irti ja olivat aivan ihanan pehmeitä kuitenkin!


Jätänpä vielä yhden reseptin hautumaan seuraavalle kerralle.

Nyt on syöty eilisiä ja sitä edellisiä ruokia. Kätevä Emäntä ei heitä mitään roskiin. :)


Täällä on heiluttu kuin heinämies huushollin kimpussa ja se on kannattanut.
Alkaa näyttää jo aika kivalta, järjestys on muuttunut ja järkeistynyt. Osa on menossa myyntiin. Vanhassa vara parempi ja kun aikansa huushollia kääntää, niin löytyy jotain entistä ja mukavaa. ♥

Niistäpä tuonnempana.

Villa Emman elämää-blogissa hiukan jo eilen avasin tätä asiaa.





Olisiko sinulla joku resepti tai vinkki, jonka haluaisit jakaa?








6 kommenttia:

  1. Tuota herkullista lohitäytettä pitää kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on todella helppo ja esim. pikkupiirakoiden päälle ihan mainio vieraspala. ;)

      Poista
  2. Hyvältä näyttää! Itse en voi kalaa allergian takia syödä,mutta muu perhe kyllä syö minunkin edestä:) Vastaleivotut sämpylätkin ovat niin herkkua..Nam!! Ihanaa päivää sinne♥

    VastaaPoista
  3. Lohitäyte tuli kokeiltua ja syötyä myös. Telkkarin ääressä ruissipsejä ja tätä herkkua, nam..

    VastaaPoista

Kiitos, kun kirjoitit! Ajatukset lämmittävät sydäntäni!