Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2019.

Löytöjä kesäterassille

Kuva
Hyvää huomenta ja kaunista auringonpaistetta päivääsi!  On ne nämä Kesäaamut ja etenkin aikaiset aamut vaan ihania. Täällä on menty kotona ihan lomamoodilla koko porukka. Eilen piti tehdä jo kunnon siivouskin ja eihän siinä lopen kauan mennytkään, kun tavarat oli taas lähes omilla paikoillaan, lattiat imuroitu ja moppia huiskautettu.  Olipa eri mukava mieli aamulla herätä, kun ei ollut tavararöykkiöt vastassa.  Me on syöty ja nautittu ulkoilmaravintolasta joka päivä. Välillä on tehty pikkulenkkejä maakunnassa, mutta muuten on vietetty kesäpäiviä kotosalla.  Sisämuratit pääsivät meidän "kesämökin" pöydälle vihreyttä antamaan. Löysin Nivalasta kukkakaupan edestä alehyllykön, mistä lähti mukaan pari pientä kynttiläsomistetta mökille syksyn iltoja ajatellen. Hintaa näille jäi vaivaiset pari euroa.  Mukaan lähti myös pari upeaa lyhtyä, mitkä olivat myös huimassa alessa. Niistä kuvia myöhemmin. Käykääpä katsomassa, sinne jäi vielä vaikka mitä. Kukkakauppa

Kesäkuulumisia Villa Emmasta

Kuva
Hei Ihanuudet pitkästä aikaa! Kesä on jo pitkällä heinäkuun puolella. Kuvia on tullut otettua, mutta sinne on suurin osa uppoutunut pilven uumeniin. Nyt on tullut taas tarve puhua pälpättää ja avata sanainen arkku meidän kesästä. Ja vähän muustakin. Kuten huomaatte, olen palannut taas kirjoittamaan tänne vanhaan blogiin. Minun oli pakko myöntää, etten vaan osannut olla niin monimutkainen ja kauniit kuvani olivat aina väärän kokoisia tai muuten epäsopivia toisen blogin alustaan. Ja sehän ei minulle passaa. Ei. Ei. Kun tulee asiaa, se on sanottava heti, eikä viidestoista päivä. Kyllä jämpti on näin. Eli vanhassa vara parempi ja tämän blogin kanssahan ne tunnetaan toisemme jo liki 10 vuoden ajalta. Joskus sitä vaan hairahtuu kokeilemaan uudistuksia ja luulee, että joku muu on parempi. Meidän kesään on kuulunut paljon vieraita. Niin meren toiselta puolen kuin kotimaastakin.  Kaikkia on ollut ihana nähdä ja toisten kanssa on saanut viettää enemmänkin aikaa yökyläilyjen mer

Villa Emmassa siirtyi Lilyyn! Tule mukaan! ♥

Kuva
Hei! Olen siirtynyt kirjoittamaan blogia Lilyyn eli alla olevaan osoitteeseen! https://www.lily.fi/blogit/villa-emmassa/ Tämä blogi säilyy entisellään, joten jos haluat kommentoida jotain vanhoja postauksia, näen jutut edelleen. :) Ihanaa kevättä ja tervetuloa uuteen Villa Emmaan!

Hetki Naisena olemisesta

Kuva
Hyvät Ystävät, Naiset ja kaikki ihanat ihmiset! Oletteko koskaan ajatelleet (olette varmaan), että miksi se naisena oleminen on välillä niin vaikeaa? Milloin on liian lihava, liian laiha tai jotenkin muuten vaan roikkuva. No, minä en ole koskaan ollut liian laiha, pois se minusta. Aina on ollut (ainakin omasta mielestä) matkakasseja mukana. Välillä on voinut miettiä, onko eväsreppu nyt liian painava edessä vai takana. Entä se naama sitten. Milloin on liian kalpea, liian punakka, epätasainen, hajuton, mauton ja väritön. Liikaa meikkiä, liian vähän, väärä sävy, huonot välineet. Päästä puhumattakaan. On länttää, kohoa, pystyä, väritöntä, värikästä. On ollut erilaiset punaisen sävyt, mustan ja tumman eri variaatiot. Joskus nuorena hulluudessa tuli kokeiltua hetki blondinakin. Ei passannut. :) Se tämä hiusten malli on sitten varsin haastava.  Milloin se on hankala, liian pitkä tuosta, liian lyhyt tästä. Olen yrittänyt kasvattaa, olen leikkauttanut ja kaikk

Tuliko tehtyä lupauksia?

Kuva
Hyvää huomenta Villa Emmasta! Täällä on päästy taas arkirytmiin "lomalla" venymisen sijaan.  Talvimyrskystäkin selvitty ilman sähkökatkoja tai muita ongelmia. Nostan kyllä suuresti hattua kaikille niille arjen sankareille, jotka auttavat meitä selviämään näistä luonnonmullistuksista. Joulukin on taakse jäänyttä elämää ja niin mukavaa, kuin joulun odotus onkin - on ihanaa päästää se talven ja tulevan kevään raikkaus sisään. Meillä on vielä kuusi sisällä, mutta siitä on riisuttu jo yli puolet koristeista. Se on ollut niin kaunis luonnonpuuna tuossa nurkassa, ettemme hennoneet sitä vielä heivata pihalle. Joulua siinä ei niinkään enää ole, valot vain. Tänään kuusi pääse haistelemaan raikasta tuulta pihalle. Miten sinun joulu ja Uusi vuosi meni? Tuliko tehtyä Uuden vuoden lupauksia? Minä tein. Tänä vuonna keskityn enemmän itseeni ja omaan hyvinvointiin. Elän terveellisemmin, ajattelen positiivisemmin ja liikun enemmän. Arvostan