Sinisiä sävyjä hiekkalaatikolla

Tänä kesänä teimme pienen työmiehen kanssa extempore hiekkalaatikon maalaus- ja siistimisoperaation.
Ja vaikka itse sanonkin, meistä siitä tuli TOSI hieno!

Hiekkalaatikko sijaitsee ihan tontin rajalla, vähän korkeammalla kohdalla. Ihan maalaismaisemassa. Mikäs sen ihanampaa maalaispojalle. Seurata leikin lomassa maatalouskoneita ja pääseehän sitä aina välillä kyytiinkin.



Jotta, päästiin maalaushommiin ensin piti ajaa yhdessä rehottava nurmikko ja nostaa mies-/naisvoimin koko kehä irti.
Meillähän voimaa riittää!

Sitten vähän siirreltiin hiekkaa laidalta toiselle ja kohennettiin pohjamuovia. 


Meillä on iso kasa mursketta tuossa pihalla. Alle asetettiin yhdessä sanomalehdet ja kivet siihen päälle, jotta heinä ei pääsisi vallan reunasta niin kovasti kasvamaan.

Yhteen reunaan laitettiin työmiehen itsensä pilkkoma koivuhalko kiviä kannattelemaan.





Idea oli muuten ihan kiva ja näytti kivalta, mutta nyt käytännössä olen huomannut hiekka ei kuitenkaan pysy laitojen sisäpuolella ja tuo halkokin on otettu jo pois.

Voi olla, että tälle kesälle joudutaan vielä ottamaan nuo kivet pois, niin kivoja kuin ne ovatkin. Kun on kahdenlaista ruohonleikkaajaa, niin käytäntö ei aina toimi samalla tavalla molemmilla leikkaajilla.




 Mutta, olihan meillä lystiä. Aamu oli tosi kuuma ja piti olla aika sukkelakin maalisudin kanssa. Mutta, tiedäthän... kun idea tulee -> se on toteutettava.



Meillä oli petroolin ja valkoisen väristä maalia, joista teimme luovan sekoituksen arvaamatta lopputulosta. Aluksi olin vähän kauhuissani tuosta värikirjosta, mutta nyt kun sitä on kesä katsottu - se on aivan ihana! 



Projekti oli kaikkinensa todella kiva ja aika nopeasti toteutettu. 
Halpa-Hallista ostimme vielä ihan sattumalta samansävyisiä lelusaaveja, joihin lelut on ryhmitelty värien mukaan.


Lopuksi vielä hauska kuva, jolle olen nauranut monet kerrat!

Pyysin työmiestä ottamaan äidistä kuvan! :D

Onhan siinä kaikki olennainen!



Vaikka kaikki ei aina onnistukaan täydellisesti, niin on meillä superhieno hiekkalaatikko ja kiva paikka, missä leikkiä kavereiden kanssa. 

Ja mukavaa yhdessä tekemistä! 



-Onko sinulla ideaa, miten hiekkalaatikko kannattaisi reunustaa, jotta reunat pysyisivät siistinä?





 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Taulujen kiinnitys seinään ilman reikiä

Blogiyhteistyö Teknos / puuliiteri

Löytöjä kesäterassille