Hei Villa Emmassa kyläilijät!
Täällä ollaan taas uusin ajatuksin ja erilaista voimaa saaneena.
Perheessämme ja lähipiirissämme on ollut monenlaista surua ja mielen päällä olevaa asiaa kevään ja kesän aikana, mitkä vaikuttivat siihen, että tein omassa elämässä ratkaisun irtautua kaikesta "ylimääräisestä" ja keskittää voimani ydinasioihin ja perheen, läheisten ja itseni tukemiseen. Olen ollut monen mielestä varmasti varsin epäsosiaalinen.
Poistin puhelimesta Instagrammin ja lopetin bloggaamisen toistaiseksi.
Irtauduin somemaailmasta lähes kokonaan.
Se olikin alussa varsin kummallista, kun tuntui että tuostakin voisi laittaa kuvan ja tuosta ja tuosta... kunnes huomasin, miten paljon vapauttavampaa moni asia onkaan, kun ei tarvitse. Ei tarvitse koko ajan olla esillä julkisesti. Ei tarvitse miettiä, miltä joku näyttää - kun oma pää lyö muutenkin tyhjää.
Elämä on nyt kuitenkin lipunut eteenpäin omalla painollaan ja olen oppinut huomaamaan jälleen uusia asioita ja etenkin niitä, mihin omassa elämässä kannattaa panostaa.
Elämän haureus on opettanut sen, että kannattaa elää tässä ja nyt.
Kuormasta voi surutta jättää sellaiset asiat, jotka kasvattavat taakkaa ja joiden kantaminen tuntuu ylivoimaiselta.
Ihan sama pätee kotona vallitsevaan tavaraan.
Tavara sitoo sinua. Tunnetta, talouttasi, tilaasi.
En ole, eikä minusta tule minimalistia. Enkä sellaiseksi haluakaan.
Vuosien aikana olen vähentänyt ja lisännyt paljon tavaraa. On tullut aikoja, jolloin olen kokenut "tarvitsevani" jotain. Sitten on saadut tavarat - niitä, joita tulee ovista vaikket pyydäkään.
Mukavia nekin, mutta joskus nekin voivat olla rasite - jos sen niin ajattelee.
Ennen lapsen syntymää koin jonkinlaisen "puhdistuksen" ja pistin tavaraa urakalla kiertoon. En oikein tiedä, mistä sitä meille silti on tupsahtanut taas kahden vuoden aikana kaappitolkulla.
Olen myös äärimmäisen kyllästynyt siihen, ettei kaikilla tavaroilla ole omia paikkoja, vaan ne vaeltavat vuoden kiertokulkujen mukaan mikä missäkin.
Sitten on olemassa myös "tunnetavaroita."
Niitäkin on kertynyt, kummankin suvusta.
On tärkeitä ja säilytettäviä.
Mutta, onko joka kuppia pakko säilyttää - jos et käytä niitä, ne eivät "kutsu sinua," ja ne vievät tilaa sinun omilta toiveiltasi.
Onko suvun keräilyperinteen syytä jatkua sukupolvelta toiselle?
Tämä on aina hieman haastava kysymys ja toisinaan tulee pohdittua asiaa myös siltä kannalta, haluaako oma jälkipolvi ottaa kuppeja ja esineitä käyttöön? Vienkö heiltä perinnön, jos en talletakkaan kaikkea?
No, joistakin esineistä olen ajatellut että tehkööt sitten seuraava miniä mitä haluaa. Lyökööt vaikka kiveen, mutta onpahan ainakin säilytetty. Johan näitä on kuljetettu huushollista toiseen jo monen sukupolven verran. Jatkan siis perinnettä minäkin.
Jotkut puhuvat "kuolinsiivouksesta."
Mene ja tiedä,mitä se todellisuudessa kelläkin on - mutta, minä olen ajatellut asiaa vastakkaisesta näkökulmasta -> Elämänsiivous.
Siivotaan elämästä kaikki kuormittava (kaikkea ei tietenkään voi lakaista pois) ja aloitetaan se myös ihan konkreettisesti omaisuudesta ja sen kuormittavuudesta.
Siihenhän on olemassa erilaisia oppaita ja Face on pullollaan ryhmiä Loistavasta järjestyksestä sun muusta. Näistähän minäkin olen vinkkejä saanut, mutta viikkaan edelleen ihan perustyylillä ja teen asioita omalla tavallani, omaan tahtiin.
Kun tavarasta päästää irti, huomaa ettei sitä oikeasti tarvinnutkaan.
Pienen lapsen äitinä minun siivous -/ raivausurakkani tapahtuu sykleissä. Toisena päivänä tapahtuu enemmän, toisena taas ei mitään. Silloin kun tapahtuu on painettava satasella.
Ja kohta 2-vuotias apulaiseni on varsin iloinen meidän yhteisistä raivausurakoista, kun löytyy aina uusia tavaroita tutkittavaksi.
Ja mikä parasta, olen saanut tartutettua tätä "Elämänsiivousta" myös toiseen osapuoleen.
Nyt oli vain sen aika.
Olen toteuttanut tavaroista irtautumista järjestämällä kotikirppiksen. Eräänä sateisena päivänä laitoin ilmoituksen nettiin ja muutama kuva houkutukseksi. Päivä oli erittäin onnistunut ja tavara sai uusia omistajia.
Seuraava kirppispäivä on tämän viikon torstaina, mihin olen taas kerännyt kaapeista tavaraa... uskomatonta,miten paljon sitä oikeasti löytyy ja ehei... ei se lopu vielä tähän.
Onneksi sää suosii ja pääsen pitämään kirppiksen ihanalla takaterassillamme.
Tervetuloa Villa Emman terassikirppikselle torstaina klo 11 eteenpäin!
Oletko sinä intoutunut kirppiksistä ja kierrättämisestä?
Mitä sinulle muuta kuuluu?
Peeäs, olin ajatellut laittaa uuden hienon bannerin blogin alkuun, tehdä päivityksiä sinne ja tänne... tehdä sitä ja tehdä tätä. Sitten ajattelin, että tulen takaisin sellaisena kuin olen. Vähän keskeneräisenä ja aitona. On ihanaa, kun kaikki ei tarvitse olla niin justiin.
Ihana kun kävit ja olit. Jätä puumerkki, niin tiedän sinun olevan siellä!
Laav juu!
