Viikko lähestyy loppuaan ja loma lähenee...
Olen yrittänyt päästä taas liikunnan makuun. Vaikka ei ihan joka päivä, niin monena aamuna olen kammennut itseni sängystä ylös ja käskenyt lenkille. Itse on saanut päättää meneekö pyörällä vai kävellen. ;)
Ja onhan se niin mahtava fiilis. En kyllä aikonut kirjoittaa tästä paino-ongelmasta, mutta tulipahan nyt aloitettua niin annetaan mennä.
Paino, elopaino, läski, liikakilot.
Niitä minulla on ollut viimeiset 20 vuotta ja kärsin siitä. Voin rehellisesti sanoa, että päivääkään ei ole, ettenkö ajattele jollakin lailla omaa ulkomuotoani ja sen levennyksiä.
Nyt siitä on noussut jotenkin TOSI suuri möykky sisälle ja se ei meinaa millään lähteä pois.
Huomaan, että olen alkanut karttamaan joitakin tilanteita, missä kilot tulevat esille tai vaikka eivät tulisikaan, minä kehitän niistä itse ongelman.
On helppo sanoa, että pudota pois. Tiedän, että ne eivät ole tulleet hetkessä eivätkä myöskään lähde hetkessä. Vuosien aikana olen saanut kiloja pois, mutta aina olen onnistunut saamaan ne takaisin. Ja tiedättekö, vaikka kuinka haluaa kiloistaan eroon, niin jotenkin sitä on myös tottunut niiden olemassa oloon. Ne ovat osa sinua, halusit tai et. En edes muista, millainen olen ilman näitä roikkuvia osia...
Ylipaino vaikuttaa myös itsetuntoon ja siihen, miten haluaisit olla kaunis, kiinteä ja oma itsesi. En halua olla mikään fitnessmalli, vaan sopusoinnussa itseni kanssa. Sellainen, että löydän itselleni kauniita ja sopivia vaatteita kohtuudella, sellainen ettei minun tarvitsisi arvostella itseäni.
Asia on usein arkaluontoinen ja toisinaan tekisi mieli kysyä joltain toiselta ylipainoiselta, miten saat pidettyä pääsi kasassa kilojesi kanssa? Miten viihdyt siinä?
Tehyn sivuilla oli hyvä juttu aiheesta
Toiselle 5kg ylipaino voi olla ylivoimainen asia, toiselle 20kg tai 40kg, jollekin enemmän tai vähemmän.
Paino on myös jokaisen oma juttu. Joku voi tosiaan viihtyä omassa olossaan, toinen kamppailee alipainon kanssa.
Mitä enemmän ikää tulee, sen enemmän tulee verrattua itseä nuorempiin ja hoikempiin. Niin, tiedän. Se on tyhmää.
Liikkumisen lisäksi olen hakeutunut Somessa erilaisiin liikuntaryhmiin, missä saa vertaistukea ja haukkua itseään ihan vapaasti. Toiset kanssasisaret ja -veljet ymmärtävät juuri mistä puhut. Tsemppaavat ja antavat vinkkiä. Tai vaan tykkäävät kommentistasi. Joskus sekin riittää.
Painon pudotuksessa on tärkeää tehdä työtä yksin ja sisäistää asia, mutta myös saada vertaistukea.
Aamulla päätin (taas), että nyt se möykky lähtee. Minä vaan kävelen tai pyöräilen sitä pakoon. Tai en oikeastaan pakoon, vaan ajan sitä kohti. Jos se tulee vastaan, moikkaan ja ajan ohi. En ole siitä moinaankaan. Siinäpähän kulkee vaan omalla puolellaan, kunhan ei tule minun tontille.
Olin jo aikeissa perua joitakin menoja tämän möykkyni vuoksi, mutta päätin että minähän olenkin juuri se joka menee niihin tapaamisiin. Mutta, ensin siihen tarvitaan vähän ostoksilla käyntiä ja pientä trimmausta. Onnea on kiristävät alusasut...
Ihan tässä tekisi mieleni jo nauraa tälle asialle, mutta luulenpa että siellä ruudun toisella puolen aika moni muukin kamppailee juuri samojen asioiden parissa.
Lopuksi ja kevennykseksi löytämäni Laihdutushuolia-runo.
Leppoisia ajatuksia päiviinne!
Rouva Kielo Muodinorja
nuorenpana varsin sorja,
neljäkymmentä ja yksi
juuri saanut täytetyksi,
on nyt uusi turkki yllä
talvisäällä kävelyllä.
" Varmaan poden sydänvikaa
koska kerran tuota pikaa
alkaa kovin hengästyttää
kulku täytyy keskeyttää.
Jos vain tulee ylämäki
ohi menee kaikki väki."
Eipä arvaa seikkaa tätä
itsellensä tärkeätä:
vuodet taakse jääneet ovat
työt ja toimet sanget kovat.
Paino myös on lisääntynyt,
sataan kiloon pysähtynyt.
Ollessansa viidentoista
tuskin uskoa hän moista
saattoi, että vielä kerran
painaa voisi tämän verran
kuin nyt vaaka näyttää.
Surulla se mielen täyttää.
Kun hän oli vielä vapaa,
noudatteli tätä tapaa:
Paljon liikkui ulkosalla,
usein tanssilattialla
pyöri poikain kanssa silloin,
harvoin muisti syödä illoin.
Sitten löysi oman armaan
joka hälle aivan varmaan
ikisuuren onnen antoi.
Hän taas tälle lapset kantoi.
Vauvoja kun odotteli,
aina ruokaa mutusteli.
Lapsukaiset saatuansa
hillinnyt ei painoansa.
Perheelle kun ruokaa paistoi,
yhtä päätä siitä maistoi.
Suuhun pisti ruuan tähteet,
liikalihavuuden lähteet.
Pinnan alle kertyy rasva,
vyötärönkin mitta kasvaa.
Vaikka tiukan liivin laittaa
joka hengitystä haittaa,
ei käy enää hame tämä,
mannekiinin esittämä.
Hankalaa on kumarrella,
kengät jalkaan asetella,
kun on vatsa tiellä aina.
Arkena ja sunnuntaina,
lonkat, polvet tuskan tuovat,
harvoin yöllä levon suovat.
Tällöin rouva huolten tähden
sanoi: "Lääkäriin nyt lähden!"
Tälle kertoi kaikki vaivat.
Tarinassa osan saivat
kokemansa suuret surut
kuin muös syödyt ruuan murut.
"Ankarasti pusken töitä,
lasten kanssa valvon öitä."
Tuskin koskaan ehdin syödä,
ruoka täytyy laiminlyödä.
Tauti varmaan tekee, jotta
paino nousee ravinnotta."
Käytiin läpi sairaan huolet,
hyvät sekä huonot puolet.
Ilmi tuli kaikki salat
makeiset ja välipalat.
Sydän oli terve juuri,
kuorma sen vain liian suuri.
Lääkäri nyt neuvot antaa:
" Turhaa taakkaa moista kantaa,
kun voi päästä irti tuosta,
jälleen ilman vaivaa juosta.
Laihdutus on hoito tämä,
monen turhaan yrittämä."
" Lääkkeitä jos joku käyttää,
vatsan koittaa niillä täyttää,
pettyy varmaan katkerasti,
koska jälleen nopeasti
paino nousee monet kilot
pilaten näin hetken ilot."
" Turhat ovat vaivat tässä,
ellei pysty elämässä
uuteen tapaan syömään vähän.
Kokemuksen mukaan tähän
tarvitaan vain tahto suuri,
että onnistuisi kuuri."
" Ilman rasvaa täytyy olla
kun syö sitä ruokaa, jolla
liikalihavuutta koittaa
itsekurin meistä voittaa.
Makeiset ja kahvileivät
paastoruokaan kuulu eivät!"
" Jauhoja ja perunoita,
kuin myös kermaa sekä voita,
harvoin pitää pöytään tuoda,
sokeritta kahvit juoda."
Suunniteltiin ruokalista
sallituista aineksista:
Piimää kaksi lasillista,
raakaraaste juureksista,
pari pientä maksanpalaa
naudanlihaa sekä kalaa,
laiha keitto, kaalivuoka.
Täysin ilman leipää ruoka.
Potilas jo empi hiukan,
koska tuumi kuurin tiukan
kovin käyvän voimillensa.
Sitten voitti arkuutensa
päätöksen näin tehden vakaan:
" Varmaan laihdun," sen nyt takaan.
Ensin tuntui vaikealta
sitten aina helpommalta.
Hyvin vältti kiusaukset.
Niin hän hankki vielä sukset,
joilla hiihti joka säällä
laaksoissa ja mäen päällä.
Paino laski alemmaksi,
viikossa noin kilon, kaksi.
Näöltänsä paljon nuortui,
ryhtinsäkin vielä suortui.
Mielen tunsi pirteäksi,
olon oikein keveäksi.
Kun on mennyt vajaa vuosi,
toinen on jo rouvan kuosi.
Mahdoton on paasto, luullaan,
mutta kuten tässä kuullaan,
käy se sentään mukavasti
onnelliseen loppuun asti.
Julkaistu Me Naiset 25.3. 1964
Tsemppiä kaikille meille! ♥
