Syksyn lämpöä olohuoneeseen

Lämmin kiitos kaikille ihanista onnitteluista! ♥
Kyllähän tämä niin ihmeelliseltä tuntuu, että sydän meinaa ihan pakahtua.
Mutta, arkisia asioitakin on ehditty tekemään vaikka päivät menevätkin nykyään vähän eri rytmillä kuin ennen. Pyykinpesukone pyörii jopa useamman kerran päivässä ja puhdas pyykki tuoksuu.
Ja kyllä, olen muistanut myös levätä ja siitä onneksi pitää huolen Armaani, joka minua siitä muistuttaa.

Tänään Murun päiväunien aikaan otin pikatempauksen ja tömäytin kartanolle mattoja ja tyynyjä raikkaaseen ilmaan. Ennen synnytystä ehdin siivota monen monta kertaa, mutta kyllä sitä vaan pölyä ehtii tulla älyttömän paljon, vaikka pikasiivouksia olenkin tehnyt kotiin tulon jälkeen.

Jotain pientä muutostakin syksyyn päin ehdin siivouksen lomassa tehdä ja kummasti vaan erilaiset värit ovat alkaneet löytää paikkaansa taas tässä mustavalkoisessa maailmassa.


Pienillä muutoksilla tuli taas aivan eri ilmettä ja syksyn lämpöä.
Oranssi torkkupeitto ja tikkaat tulivat olohuoneeseen. 
Matto eteiseen...


Ihania auringonkukkia saimme lahjaksi.




Tällä hetkellä paljon käytössä oleva imetystyyny on mainio keksintö!
Odotusaikana en osannut pitää tätä kovinkaan tärkeänä, mutta koska sen kirpparilta kympillä löysin, niin päätin sen kuitenkin ostaa.
Minulla oli Marimekon Floora-verhot vielä ylimääräisenä (kapat samasta) ja vein kankaan ompelijalle. Imetystyyny uudistui hienosti ja sopii mainiosti sisustukseen.



Marimekkoa on tullut muuallekin, mutta siitäpä lisää ensi postauksessa.

Joko sinä olet laittanut syksyä sisustukseen?

Kommentit

  1. Kivalta näyttää!
    Kyllä täälläkin on syksyä jo laiteltu, pidempiä verhoja ja tummempia mattoja.
    Iloa päiviisi vaavin kanssa Anne <3

    VastaaPoista
  2. Juu syksyfiiliksissä täälläkin ollaan! On se onni että on nuo vuodenajat, saa hyvällä omalla tunnolla vaihdella tekstiilejä :). Kerrassaan ihanat nuo oranssit matto ja peitto, mistä olet ne löytänyt?

    Ihanaa vauva-arkea sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Torkkupeitto ja matto löytyivät Kokkolan Blossomin liikkeestä (Chydenia). Kannattaa käydä joskus siellä tekemässä löytöjä, nämäkin löytyivät ihan kohtuuhintaan. Samoja tuotteita sai myös mustana.

      Poista
  3. Ihanalta näyttää kodissanne <3 Syksyä en ole ehtinyt miettimään eikä vielä sisustuksessa näy ehkä muuten kuin pikku hiljaa alkaa kaapeista löytymään kynttilänjalkoja tasoille ja pöydille taas :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on lisätty kynttiläsomisteita pöydille ja kynttilöitäkin on poltettu, jopa päivällä. :)

      Poista
  4. Todella kotoisan näköistä :) Täällä on syksyä alettu pikku hiljaa miettimään, kynttilät on kaivettu esiin.. Saas nähdä mitä muutoksia syksytuulet tuovat tullessaan..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kirjoitit! Ajatukset lämmittävät sydäntäni!

Suositut tekstit