Tuliko tehtyä lupauksia?


Hyvää huomenta Villa Emmasta!

Täällä on päästy taas arkirytmiin "lomalla" venymisen sijaan. 
Talvimyrskystäkin selvitty ilman sähkökatkoja tai muita ongelmia. Nostan kyllä suuresti hattua kaikille niille arjen sankareille, jotka auttavat meitä selviämään näistä luonnonmullistuksista.

Joulukin on taakse jäänyttä elämää ja niin mukavaa, kuin joulun odotus onkin - on ihanaa päästää se talven ja tulevan kevään raikkaus sisään.

Meillä on vielä kuusi sisällä, mutta siitä on riisuttu jo yli puolet koristeista. Se on ollut niin kaunis luonnonpuuna tuossa nurkassa, ettemme hennoneet sitä vielä heivata pihalle.
Joulua siinä ei niinkään enää ole, valot vain.
Tänään kuusi pääse haistelemaan raikasta tuulta pihalle.



Miten sinun joulu ja Uusi vuosi meni?



Tuliko tehtyä Uuden vuoden lupauksia?

Minä tein.
Tänä vuonna keskityn enemmän itseeni ja omaan hyvinvointiin.
Elän terveellisemmin, ajattelen positiivisemmin ja liikun enemmän.
Arvostan itseäni.

Perheenä päätimme (minä päätin), että teemme reissuja, erilaisia asioita ja keskitymme avartamaan maailmaamme muuallekin kuin tähän kotipihaan. 


Vuosi on aika kivasti lähtenyt jo siltä osin käyntiin, että mielen ja kehon kevennys on aloitettu, reissu on suunnitelmissa ja olen ajatellut varata itselleni ajan johonkin hemmotteluhoitoon, missä saataisiin emäntään vähän väriä.



Antoisaa Uutta Vuotta Sinulle!
Ollaanpa taas kuulolla.



Kommentit

  1. Sulla on lähtenyt kivasti vuosi käyntiin! Tärkeitä lupauksia. Nuita minä olen aika hyvin noudattanut ja lupaan tehdä näin myös tänä vuonna. Ihanaa uutta vuotta ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jaana! :)
      Ja hyvää uutta vuotta sinullekin.

      Sinä oletkin aina niin iloisen ja pirteän oloinen,otan sinusta mallia. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kirjoitit! Ajatukset lämmittävät sydäntäni!

Suositut tekstit