Olen onnellinen...

Onnellinen... niin... se on niin jokaisen oma juttu.

Olen pitkään miettinyt oman elämäni onnellisuutta ja sitä, mistä asioista voin olla onnellinen. 

Niitä asioita on paljonkin. 

Ilman elettyä, joskus kovaakin elämää- en olisi tässä, enkä osaisi välttämättä nauttia nyt juuri tällaisista asioista kuin tällä hetkellä.

En olisi niin rohkea tekemään omia valintoja. En uskaltaisi kokeilla uutta miettimättä, mitä muut ajattelevat. En uskaltaisi tulla ja mennä- ELÄÄ.

Viimeinen kulunut vuosi on tuonut elämääni paljon uusia asioita.

Vaikka vuoden aikana on ollut surua, haikeutta ja poisantamisen tuskaa- olen silti saanut tilalle aivan uudenlaisen elämän, mistä en olisi koskaan voinut edes haaveilla.

Olen alkanut taas muistaa kuka olen, mistä olen haaveillut, mistä asioista tulen onnelliseksi.

Olen alkanut myös toteuttaa niitä asioita.

Olen rakastunut erilaisiin kukkiin...

     Olen rakastunut erilaisiin tuoksuihin ja yrtteihin...

Olen alkanut leipomaan enemmän. Kokeilen rohkeasti uusia reseptejä ja huomaan, että minäkin osaan!

Olen löytänyt kauneutta ympäriltäni...

Rakastan kaikkea sitä mitä näen ikkunastamme...

Yhtenä yönä tein päätöksen... Jonkun mielestä varmasti uhkarohkean, hullun ja päättömän... vailla älyä olevan... Irtisanoin itseni vakituisesta työstäni.

Olin yllättynyt kun sain puhelun... kutsun läksiäisjuhliin. En arvannut, että sellaisestakin asiasta muistetaan... Siellä kuitenkin huomasin, että olin ollut arvokas ja pidetty, tiesinhän sen toki itsekin- mutta en aina sitä muistanut enkä uskonut. Meitä rohkeita oli siellä muitakin... Pidettiin kauniit puheet, joimme kahvit ja saimme vielä ihanat muistamiset lahjaksi.

Ei, minulla ei ole tiedossa toista vakituista paikkaa. Tiedän työni vain syyskuulle asti. En kadu päätöstä silti hetkeäkään. Jos en jätä mitään taakseni, en voi koskaan päästä eteenpäin. Lupasin olla käytettävissä jos tarvitsevat, menen silti kohti uusia haasteita.

Minulla ei ole selkeää päämäärää, elän päivän kerrallaan ja katson mitä huominen tuo tullessaan.

Rohkeaa, eikö totta? Olen saanut paljon kannustavia kommentteja, mutta myös kysyviä mielipiteitä; Miksi?

Niin, miksi olisin jäänyt? Miksi olisin kouluttautunut lisää ja jäänyt silti tekemään samaa työtä ja miettimään, miten voisin päästä eteenpäin.

Uskon, että elämä kantaa- siksi!

Vuosi sitten, en olisi voinut kuvitella että otan itsestäni kuvia ja jaan niitä koko maailman kanssa.

En olisi voinut kuvitella että minä, joka salaa aina olen haaveillut fiftari-tyylistä, uskaltaisin kokeilla sitä. Antaa vaan mennä ja tuntea itsensä uudelleen.

Mutta, tässä nyt olen! Onnellisempana kuin koskaan!

  Nyt ymmärrän, kun joku on joskus sanonut, että silmäni ovat kauniit. Niin minustakin!
Olen vain piilottanut ne erilaisten silmälasien taakse... Onneksi on keksitty piilolinssit, millä voin nähdä saman kauneuden.

Olen onnellinen myös siitä, että saimme monen vuoden pohdinnan jälkeen hankittua upean ja meidän tyyliin sopivan kaasugrillin. Olen onnellinen myös vahvasta grillimestaristani.

Olen onnellinen myös siitä, että takapihaltamme avautuu upea maalaismaisema.

Kaikkea mitä on tämän ja terassin välillä... voin hypätä sen yli... Antaa katseen liitää yhä kauemmas ja kauemmas... Kaikki se, mikä on laittamatta, kaikki se rehoittava heinikko... laittamaton piha... Kaikki se, on lakannut häiritsemästä. Kaikki valmistuu, kun sen aika on.

Voin nauttia pihassa siitä kohdasta, mikä on mieluisinta. Voin katsoa kauniita asioita.

Voin ohittaa sellaiset asiat, mitkä eivät miellytä silmää... Voin elää tässä ja nyt.

Uskomalla siihen, että asiat järjestyvät omalla painollaan.

" Ensin pitää olla unelma, uskoa siihen ja kun se on ovella, tarvitaan vain hippunen rohkeutta toteuttaa se!"

Kauniita ajatuksia päivääsi!

-Anne-