Metsäterapiaa

Hei Ihanuudet!

Täällä on viikko mennyt vinhaa vauhtia enkä ole juurikaan koneella käynyt.
Blogipäivityksiä on ollut mielessä, mutta Into ja Tahto ovat olleet eri mieltä.
Vauhti, Aika ja Levoton ovat pitäneet minut kiinni arjen pyörityksessä ja Rauha on jäänyt taka-alalle.

Viikkoon on mahtunut paljon töitä, muistamista, menemistä ja huolehtimista.
Kutsut, kokous, yhteydenpitoja mutta myös elokuvailtakin uusimman Bondin parissa. ♥

Olemme onneksi oivaltaneet nämä vapaat viikonloppuni ja rauhoittumisen.
Voisiko tätä kutsua jo melkein harrastukseksi ja terapiaksi, yhdessä olemiseksi.

Marja nimeltään Karpalo on täyttänyt sydämmemme ja mielemme.
Riennämme niiden luokse aina uudelleen ja uudelleen.
Tavoitetta ei kannata asettaa. Karpalon kerääminen on hidasta, yksittäistä ja vähän etsintääkin.
Samalla kun kuljet melkein nenä kiinni maassa, kuuntelet ympärilläsi olevia ääniä.

Ja mikä ihmeellistä. Kun, mitään ei kuulu.
Jossain kaukana raakkuu korppi, muutamat linnut livertävät lähipuissa. Olet vain sinä, metsä ja rauhallinen mieli. Melkein voisi laulaa "Niin kaunis on hiljaisuus."

Metsäretkellä kannattaa olla juuri sen aikaa kun tuntuu hyvältä. 


Minäkin olin unohtanut Metsän ja sen rauhoittavan vaikutuksen moniksi vuosiksi. Toki käyn marjassa ja sienessä, mutta Suomaisema ja sen Karu Luonto ovat kyllä uusia ystäviäni. Suon läheltä löytyi myös upea lampi.

Meillä tuli tänään ensilumi. Tämäkin näyttää kyllä sulavan pian pois.



Ihan parasta luonnossa liikkuessa on eräkahvit, jotka tällä kertaa juotiin kertakäyttömukista. Yleensä minulla on kuksakin mukana. :)


Mieheni oli eilen ostanut herkulliset wienerit ja missä muualla ne maistuisivat sen paremmalle.



Karpaloita löytyi tänään vain puoli kipollista, lumen vuoksi. Onneksi on jo monta litraa pakastimessa.

♥ Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa. ♥


Terveisin, Erä-Pirkko 

Kommentit

  1. Ihanasti kirjoitettu. Tähän voisi vain sanoa että "Karpaloilla on asiaa" :)

    VastaaPoista
  2. Tulipa hymy huulille kun luin tätä postaustasi ❤️ Mukava tuollainen erä retkeily ja kahvi maistuu aina niin paljon paremmalta luonnon helmassa kyllä wiinereistä puhumattakaan ❤️Hyvää sunnuntai iltaa ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! ♥ Kyllä ulkona syöminen on aina kivempaa!

      Poista
  3. Hauskasti kirjoitettu postaus! Ihana metsäretki, kera kahvin ja ihanan viinerin. Mä oon ihan kade, kun oma viikonloppu oli yhtä kiirettä taas...Ihanaa viikkoa sulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥Toivotaan, että sinullakin hellittää.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kirjoitit! Ajatukset lämmittävät sydäntäni!

Suositut tekstit