Pöytäliina sohvalla ja muita sisustusvinkkejä ♥

No niin. Kuusi on heitetty kartanolle ja tontut työnnetty laatikoihin. 
Samalla tuli vähän keksittyä taas uusia visioita pariin huoneeseen...
Meillehän tuo mustavalkoinen on tullut ihan niinkö jäädäkseen. Eikä se näytä lähtevän kulumallakaan pois. Aina sitä vaan tulee lisää ja lisää... 

Tykästyin ihan hirmuisesti vuosi sitten kuvassa näkyvään Finlaysonin Klassikko-pöytäliinaan. 
(Viime postauksessa kirjoitin nimen väärin...)
Se palveli meitä kokonaisen vuoden, myös ristiäisissä. 
Liina on melkein kuin "wash and go-" tuote. Ei muuta kuin pitää ja päästää. Pöydälle, pesuun ja pöydälle. Eikä ostohintakaan ole kuin noin 40 euroa.


Tälle joululle ostin samaisen liinan päinvastaisissa väreissä. Siitähän muuten jo kerroinkin aiemmin.
No, joka tapauksessa minua harmitti laittaa tuota mustavalkoista liinaa kaappiin piiloon. 
Ja niinpä meidän ihana sohvanreuhkana sai taas uuden päällisen!
Liina on sen verran jämyä kangasta ja pituuttakin riittää, että pysyy sohvalla hyvin.
Tyynyillä ja torkkupeitoilla liinan päät sai hyvin peitettyä.
Ai että! Tykkään!


Ja nämä Iittalat ♥
Niitä on kyllä mukava katsella. 
Vielä aion hankkia keräilymerkeillä laseja, johan alkaa olla kattaukset kunnossa.


Callen kamari /vierashuone / työhuone sai vähän piristystä oranssista.
Se on jännä, miten sitä tykästyy joihinkin ostamiinsa tuotteisiin niin, että oikein harmittaa pistää niitä kaappiin odottamaan käyttövuoroaan.


Ja kuka se on sanonut, että matot pidetään lattialla?
Tulipa ihan lapsuuden lallatus mieleen... ;)
"Meillä ne pysyvät pitämättäkin!"


Tänään on ollut upea pakkaspäivä.
Ihana aurinko tuo varjokuvia seinille. 
Sieltähän löytyy ihan uusi ikkuna!
Mitähän sen takana mahtaa olla?


Kommentit

Suositut tekstit