Retkeilyä, oloilua ja talkoilua...Elämästä nauttien!

Hei Ihanuudet!
Täällä on menty "pää kolmantena " jo toista viikkoa...Mitähän sekin sanonta oikeasti tarkoittaa!😂
Vaikka touhua on ollut, ei onneksi kuitenkaan ole kiirettä pukannut.Ehkä asennekysymys sekin.
Auringon valo on saanut ihmeitä aikaan ja tuntuu,että energiaa riittää ja ideoitakin tulla tupsahtelee.
Niiden toteutus on ollut nyt vaan hitaanlaista, mutta onneksi on muistikirja mihin voi kirjoittaa hyvät ideat muistiin.


Mutta,kerrataanpa vähän kulunutta aikaa.
Olemme uurastaneet Poikasta myöten yhteisen kylärannan raivaustalkoissa parina iltana.  Onneksi kaverini on sellainen,että työnäänet kiinnostavat ja mielenkiinto säilyy kun jossain tapahtuu. Lopuksi keitettiin ja juotiin vielä nokipannukahvit puhdistetussa kodassa.


Talkoot jatkuivat pyhänä koko kylän yhteisessä tapahtumassa. Minä sain tehtäväksi tikkupullan pyörityksen. Olipa kerrassaan upea tapahtuma kauniin metsän keskellä. 

Sitä ei aina hoksaa,että omalla paikkakunnalla on upeita retkeilypaikkoja,mutta onneksi on aktiivisia ihmisiä, jotka saavat väkeä liikkeelle. ♡





Ja mitäs vielä... 
Omalla pihalla on raivattu tuota pihametsää risuista. 
Auringosta nautittu ja oltukin vaan...Nyt on jokaisella vähän flunssaa ja Minimiehellä kolmaskin hammas tekee tuloaan. 

Eipä tänne sen kummempia. 
Mitäpäs sinulle kuuluu?



4 kommenttia:

  1. Talkooperinne on kyllä niin hieno juttu, että saisi mielellään jatkua vahvana :)
    Kivaa sunnuntaita Anne!

    VastaaPoista
  2. Kevät puuhat on ihan parasta, hyötyliikuntaa ja samalla tulee oltua ulkona.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa tuollainen talkoilu porukalla <3 Aurinkoista sunnuntaita <3

    VastaaPoista

Kiitos, kun kirjoitit! Ajatukset lämmittävät sydäntäni!