Kerroinkin jo aikaisemmin, että olen alkanut myymään omaksi ja toisten iloksi ihastuttavia Serafiini- sisustus- ja lahjatavaroita. Kotoani löytyy pieni "lahjapuoti," mistä voi halutessaan käydä ostamassa jotain mukaan viemisiksi. Osan tuotteista saa heti mukaan, osa on tilaustavaraa.
Jokaiselle löytyy varmasti jotain ihanaa ja jokaisen kukkarolle sopivaa.
Tässäpä teille vähän maistiaisia!


Serafiinilta löytyy sisustus- ja lahjatavaraa joka tarpeeseen. Tykkäänkin näistä juuri sen vuoksi, kun ovat niin monikäyttöisiä ja ennenkaikkea käyttötavaroita. Erityisesti nämä alla olevat korit, siinä oli mukava viedä omatekoinen piirakka ja kahvipaketti mökkituliaisina.



Talouspaperiteline pysyy ulkokattauksissakin hyvästi pystyssä, eikä tuuli vie mennessään. Tähän olisi kyllä ihana laittaa wc-papereitakin päällekkäin.





 Serafiinilta löytyy myös ihania tuoksuttomia kynttilöitä itselle tai lahjaksi.
 Kaunis lyhty on saanut paljon suosiota, niin sisäkäytössä kuin terassillekin. Lasilyhdyn sisään voit itse laittaa koristeita teeman mukaan.

Kesäkattauksiin löytyy kauniita peltiastioita mm. aterimille, sinapille ja muille ruokailutarvikkeille.




Ihastuttavat lasiastiat kätkevät sisäänsä yllätyksiä.
                                              Tuoksusarjasta löytyy ylellisyyden tunnetta kotiisi.



Tärkeät avaimet pysyvät tallessa, kun yläpuolelle kirjoittaa avaimen paikan.
Tämähän olisi oivallinen vaikka talonmiehelle! :)



Kauniita esineitä on mukava katsella ja niistä on iloa pitkään. Tervetuloa kurkistamaan kotipuotiini tai tulen mielelläni esittelemään tuotteita myös sinun kotiisi!


" Siin on koti ja komea, hyvin sievä ja sorea,
siinä lysti ollaksenne, piha pitkä juostaksenne,
tanner tanhuellaksenne, lehto leikin lyödäksenne."



Kommentit

Suositut tekstit