Muistelumatkalla Hailuodossa

Blogissa kuljetaan hiljaiseloa, muualla aivan jotain muuta. Voisiko sanoa, että laulun sanoin 
"On pakko painaa pitkää päivää..."
No, aikaansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin... tapasi äitini joskus sanoa.
Ja niinhän se on. 

Palataan kuitenkin vielä hetkeksi viime viikonloppuun.
Reissun päällä poikkesimme Hailuotoon.
Minä olen käynyt siellä usein lapsena, tosin juurikaan muistikuvia ei ole kuin lossimatkasta.
Armaani kanssa olemme käyneet siellä ensimmäisellä lomareissullamme 20 vuotta sitten...
En tiedä, miten paikat olikin niin eri näköisiä...
Tai sitten sitä oli vaan niin onnesta soikeena, ettei nähnyt mitään muuta. 





Tämä pieni kalastajamökki oli niin viehättävä ja kertoi meille monenlaista tarinaa...



20 vuotta sitten otimme lähestulkoon samalla paikalla kuvat toisistamme... tuuli pörrötti silloinkin hiuksia... ja mikään muu ei ole sitten muuttunutkaan... ;)


Oletkos sinä käynyt Hailuodossa?



Kommentit

  1. Olemme käyneet muutamia kertoja Hailuodossa karavaanarimatkalla, ja rakastuin myös noihin maisemiin. Tänä vuonna oli hiukan mietinnässä lähteä sinne taas, mutta kun katsoin leirintäalueen nettisivuja, siellä luki "suljettu toistaiseksi". Joten reissu jäi tekemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole koskaan käynyt kuin "läpikulkumatkalla" siellä. Joskus olisi kiva tutustua paremmin.

      Poista
  2. En ole käynyt, mutta olisin varmasti yhtä innoissaan ja haaveena on ehkä jo tänä kesänä käydä.. Nähtäväksi jää.. Ihana reissu sinulla! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kirjoitit! Ajatukset lämmittävät sydäntäni!

Suositut tekstit