Kesäillan tuunauksia

Olen jo pitkään haaveillut erilaisista maalausprojekteista ja nythän se sitten vaan tapahtui. Onneksi varastosta löytyi yksi maalipurkki ja pari pensseliä. 
Vanha, vähän vänttyräkin pöytä sai ihan uuden ilmeen maalin myötä ja pääsi kaunistamaan etuterassia.


Kaappien kätköistä löytyi vielä mukavia somisteita pöydälle, 
Alla ihana lintujen ruokintatalo, missä lukee "Villa Emma." Saimme sen tupaantuliaslahjaksi. Jospa se ensi talvena löytäisi paikkansa paremmin. 


Muistattekos tämän peilin eteisaulasta? Eikös se istukin nyt paljon paremmin tuohon lipaston päälle.






Vanha pirttiryhmän penkkikin sai aivan uuden kuosin, samoin koivutuoli. Molemmat olivat raksa-aikaan kovassa käytössä ja meinasin jo hyljätä molemmat, mutta nythän niistä ei henno luopua ollenkaan. 





 Tämän peilin olen löytänyt joskus kauan sitten kirpparilta, kehykset olivat kullanväriset, samoin kuin toisessakin peilissä. Suihkautus mustaa spraymaalia piristi kummasti. Tosin huomasin, että maali oli mattaa, olisi saanut olla kiiltävää mutta ainahan sitä voi myöhemminkin päälle suihkauttaa. Tästä tuli nyt kyllä tosi hieno!
Kuva vaan ei ole nyt paras mahdollinen.

Laitanpa seuraavaan postaukseen vähän laajempia kuvia tuunaus- ja siivousinnostuksesta...

Aurinkoisia tuunaushetkiä!

-Anne-





3 kommenttia:

  1. Maalilla kyllä saa ihmeitä aikaan! Sinulla on silmää kauneudelle! :)

    VastaaPoista
  2. Pöydästä tuli kaunis...ja tuo väri on just, eikä melkein...:)

    VastaaPoista

Kiitos, kun kirjoitit! Ajatukset lämmittävät sydäntäni!