Punainen liitu

Tänään olin katsomassa koskettavaa esitystä Punainen Liitu. Esitys oli tarkoitettu 16-20-vuotiaille, mutta me kaikki koulun opiskelijat saimme mennä mukaan.
Esitys oli todella ammattillisesti toteutettu, mukaan tuoden oikeita " Arjen enkeleitä." Elokuva kosketti myös siksi, koska muistin lähialueella tapahtuneen onnettomuuden, missä kuoli 3 nuorta. Elokuva oli tehty tästä onnettomuudesta. Näin kuvissa myös tuttuja auttajia. Menehtyneet nuoret eivät olleet tuttujani, mutta tällainen koskettaa aina.

Vaikka itsekin olen ollut mukana auttamassa kolaripaikalla, olen ollut ensimmäisenä paikalla, hälyttänyt apua, suistunut itsekin liukkaalla kaiteeseen...

Aina asia silti pysähdyttää.
Kunpa me kaikki, jokainen omalla tahollaan, omalla käytöksellään pystyisimme olemaan esimerkkinä nuorille, joilla on elämä edessä. 
Aina esimerkki ei riitä, aina ei auta vaikka kuinka varoiteltaisiin. Aina syy ei ole kuljettajassa, ei sinussa eikä minussa.
Joskus asioita vaan tapahtuu, ymmärsimme niitä tai emme.
En voi sanoa, että toivoisin että kenellekään ei sattuisi niin. Aina jollekin sattuu.

Aina joku on jonkin tuttu, ystävä, omainen, naapuri... asia koskettaa aina.

Ole sinä tänään, huomenna ja tulevaisuudessa mukana ajatuksella niin liikenteessä kuin kotona perheen parissakin. 

Valitse elämä.



Jokilaaksojen pelastuslaitos
Jokilaaksojen poliisilaitos
Liikenneturva


Elämä on valintoja täynnä – hyviä ja huonoja. Monet elämänkohtalot ratkaistaan hyvin pienen hetken sisällä syntyneillä ajatuksilla. Joskus vaikeat elämänkohtalot voivat seurata myös pitempään jatkuneen oirehdinnan jälkiseurauksena.

Punainen Liitu – kampanjassa tarjotaan nuorille tosielämän tarinoiden muodossa kohtalokkaita seurauksia liikenteestä eri näkökulmista. Punainen Liitu – tilaisuuksissa jätetään tilastot sivuun eikä saarnata. 
Tilaisuudessa vuorottelevat videotarina todellisesta liikenneonnettomuudesta ja eri ihmisten omakohtaiset kokemukset oman elämänsä sykähdyttävimmästä liikenneonnettomuudesta. Tarinoita tullaan kuulemaan pelastus-, ensihoito- ja poliisihenkilön suusta sekä sairaanhoitajalta, omaiselta ja liikenneonnettomuuden nuoruudessaan ajaneelta. Tarinat puhuvat puolestaan. Valinta jätetään nuorelle itselleen. Tavoitteena on, että nuoret valitsevat tämän jälkeen viisaasti – turvallisemman elämän.

Punainen Liitu noudattelee samaa kaavaa sovellettuna kuin brittiläisessä Safe Drive Stay Alive-kampanjassa on käytetty. Briteissä kampanjalla on saatu todella hyviä tuloksia aikaiseksi ja nuorten aiheuttamat liikenneonnettomuudet ja niistä aiheutuneet seuraukset on saatu vähenemään totaalisesti. Samaa toivotaan myös meillä Jokilaaksojen alueella.

http://www.jokipelastus.fi/menu_description.aspoid=19680&menu_id=19680&menupath=7465,19680

                                                                         -Anne-

Kommentit

Suositut tekstit