Prinsessan elämää

Muistatteko, kun muutama postaus aikaisemmin kirjoitin aiheesta " Elämäni Prinsessana."
No, jos nyt ei ihan rinsessa niin herttuatar kuitenkin. Tai ainakin jokin kyökkipiika parhaimmissaan.

Niin ja siitähän se ajatus sitten lähti. Kun oma olo ja ulkonäkö on kunnossa, voi muukin keho paljon paremmin. Eikä siihen tarvita aina välttämättä käyntejä kosmetologilla tai kampaajalla. Joskus pelkkä hiusten pesu ja kunnioitus itseään kohtaa riittää.

Oletteko katsoneet Vuosia nuoremmaksi ohjelmaa?
Jos ette, niin suosittelen lämpimästi. Siinä jos missä totuus todellisuudesta tulee esille ja naisista on kuoriutunut todellisia prinsessoita.

Itse olen laihduttanut, lihonut, laihduttanut, elänyt, laihduttanut ja lihonut vuosien aikana. Koko ajan olen silti ollut tyytymätön itseeni. Nyt olen oivaltanut yhden todella helpon konstin, mikä ainakin minulla on auttanut moneen asiaan.

Juon 3L vettä päivässä. Siis niinkin yksinkertainen asia kuin raanavesi. Aamulla täytän tyhjän 1,5L limsapullon täyteen ja se kulkee mukanani töissä, autossa ja kotona. Päivän aikana juon yhden pullon, illalla toisen. Joskus voi olla, etten ole "ehtinyt" juoda päivän aikana kuin puoli pulloa. Nukkumaan ei mennä, ennenkuin 3l on juotu. Eikä minun tarvitse enää hypätä päntiönään wc:ssä.

Juomista olen harrastanut nyt säännöllisesti reilun kuukauden. Vaikka iho kukkii, se myös hehkuu.
Kaapeista on löytynyt monet vaatteet, mitkä oikeasti menevät päälle eivätkä edes purista.
Toki olen syönytkin vähemmän, mutta syömistä en ole juurikaan kontrolloinut. Herkut jäävät viikonloppuihin, mutta viikolla syön vähän mitä sattuun. Siihen täytyy vielä tehdä parannuksia...

Lähinnä minun ongelma on se syömättömyys, että sekään ei ole hyväksi.
Lisäksi olen syönyt nyt viimeiset puoli vuotta monivitamiinia, sinkkiä ja b-vitamiinia. Aikaisemmin hauraat kynnet ovat nyt paljon paremmat.

Työpäivän aikana en ehdi aina syömään. Sitä varten minulla autossa kertakäyttölusikoita, jolloin voi autossa syödä rahkan tai joskus ostan Nutrilett-patukan suklaapatukan sijasta. En ole tutkinut, mikä patukka on terveellisin, mutta olen ajatellut että on se paljon parempi kuin karkkihyllyn suklaapatukka.

Itsensä täytyy oppia hyväksymään ja ylipainoinenkin voi näyttää kauniilta.
Minulle itseni hyväksyminen ei ole ollut koskaan helppoa, mutta näköjään siihenkin voi oppia. Pikkuhiljaa. Miksi verrata aina itseään muihin, sisinhän on kuitenkin tärkeintä ja se, että itsellä on hyvä olla.

Olen kertonut teille jo monta kertaa, miten sinnikkäästi yritän kasvattaa hiuksia. Vuosiahan minä olen niitä kasvattanut, mutta sitten jossain vaiheessa sinni on loppunut. Mutta, tänä vuonna ei. Viime vuonna hiukseni olivat aivan lyhyet, tänään ne ovat tällaiset.


Niskasta ne ylettyvät juuri ja juuri kiinni, kun oikein pinneillä laittaa, mutta siellä on ne ovat. KIINNI! Tätä päivää on odotettu. Ja voitteko kuvitella. Kun eilen olin jo kolmatta päivää rinsessana, mieheni kysyi illalla olenko käynyt parturissa! :D Siis ei IKINÄ, vaikka olisi miten laitettu, ole kysynyt. Että, kyllä sieltä rinsessa kuoriutuu päivä päivältä! ♥

Vähänkö mua ois hykerryttänyt!


Eilen kun katsoin Vuosia nuoremmaksi ohjelmaa, naureskelin itsekin ensin aluksi tälle kyseiselle Kaijalle ja siitä, millainen hän oli kaikessa vaatimattomuudessaan. Mutta, mikä vahvuus Kaijalla oli! Siis niin mahtava huumorintaju, että siitä oli oksat pois. Syvältä paistoi kuitenkin se arvostus itseään kohtaan, että ihan mitä tahansa ei halunnut laittaa yllensä ja oli monessa asiassa hyvin epäileväinen. Ja mikä upea nainen hänestä muotoutui!

Olen ylpeä sinusta, Kaija ja kaikki muut ihanat naiset ja miehet!


Joskus mieheni on kysynyt, että mitä varten sinä nyt laitat. Aika usein vastaan, että ihan kuule itseäni ja siinä samalla sinuakin. :D 
Mutta, kaikista eniten itseäni varten. 
Jos itsellä on hyvä olla ja on tyytyväinen itseensä, näkyy se varmasti myös toisellekin.


Tuosta pannasta vielä puheen ollen. Itse olen ostanut tämän paikallisesta Hius- ja kauneushoitola Hetkestä.  
Pannan toinen puoli on ohutta kuminauhaa, minkä ympärille hiukset kieputetaan rennosti.
Pidemmät hiukset saa vielä kauniimmasti, mutta minä olen nyt vasta tällainen "aloittelijaprinsessa."

Hiusten kieputus onnistuu myös nahasta tehdyn pannan ympärille, mutta tämä ohuempi pysyy minulla paremmin päässä.


Suosittelen lämpimästi kokeilemaan näitä prinsessapäiviä. Ihan vaan arjessa. ♥


Ihania prinsessapäiviä kaikille!






Kommentit

  1. Hitsi mulla.jöi tän viikon jakso näkemättä. Onneks nykyään tulee uusintoja moneen otteeseen. Se on ihana ohjelma.
    Koitan juoda paljon mut saan kyllä juosta vessassakin ärsyttävän tiheään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä katsomaan. Niistä saa monenlaista inspiraatiota. :)

      Poista
  2. Sinä olet kyllä kaunis millaisissa hiuksissa vaan! :)
    Veden juonti kyllä tekee hyvää! Itsellä aina joskus projekteja sen kanssa, mutta tahtoo unohtua, jos ei laita vettä valmiiksi johonkin pulloon. Pitäis taas ottaa asiaksi, muutenkin vähän syömis-ja juomisjutut mitä sattuu tällä hetkellä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kirjoitit! Ajatukset lämmittävät sydäntäni!

Suositut tekstit