Onpas aika vierähtänyt... Kaksi kuukautta sitten kirjoitin vesisateesta. Sää on ihan samanlainen tänään...Ja eilenkin. Ja ehkä huomenna.
Kynän kärki ei ole terävöitynyt yhtään,vaikka edelleen olette olleet mielessä. Silloin on parasta antaa olla. Antaa aikaa omille ajatuksille. Kirjoittaminen on siitä jännä harrastus,että tulee kausia jolloin asiaa on paljonkin. Sitten on kausia,että on asiaa mutta ei intoa kirjoittaa. Ja kausia ettei huvita kumpikaan.
Kynän kärki ei ole terävöitynyt yhtään,vaikka edelleen olette olleet mielessä. Silloin on parasta antaa olla. Antaa aikaa omille ajatuksille. Kirjoittaminen on siitä jännä harrastus,että tulee kausia jolloin asiaa on paljonkin. Sitten on kausia,että on asiaa mutta ei intoa kirjoittaa. Ja kausia ettei huvita kumpikaan.
Kuvia on tullut napsittua Instaan,eikä aina sinnekään. Välillä mietin lopetanko koko blogin kirjoittamisen. Pitäisikö keksiä jotain uutta? Jaksaako näitä kukaan lukea ja miksi edes kirjoitan...
Sitten ajattelen,ettei tästä mitään haittaakaan ole. Antaa mennä omalla painollaan.
Mutta,tässäpä kuulumisia lyhyesti meidän syksystä...
Paljon on vietetty aikaa ulkona,sienessä, marjassa ja marjapensaissa. Vaunuilla,rinkka selässä, autoillen.
Kaappeja on taas inventoitu, myyty, kierrätetty ja jätetty vinttiin säilöön.
On opittu kävelemään, kaatuiltu ja noustu aina ylös. On vietetty juhlia,vanhettu taas vuodella. Molemmat... Niin se aika rientää ja meillä on jo iso poika.
On opeteltu uusia asioita ja opeteltu elämään erilaista elämää. Yhdessä. Käsi kädessä.
Kulunut vuosi on muuttanut asioita monella tavalla. On oppinut huomaamaan,ketkä kulkevat rinnalla, ketkä vähän kauempana. Silti yhdessä taivaltaen.
Elämä on suuri matka. ♡
Mitä sinun elämääsi kuuluu?
Ja vieläkö jaksat kuunnella Villa Emman tarinoita?
Kommentit
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kirjoitit! Ajatukset lämmittävät sydäntäni!