Täältä pääset tutustumaan Villa Emmaan enemmän ♥

Terassien sisustamista luonnon materiaaleilla



Mukavaa Lauantaita!
Täällä aamu valkeni pienessä pakkasessa ja terassille oli laskeutunut kevyt lumipeite.
Eli talvi on taas vähän lähempänä.

Eilen intouduin sisustelemaan ulkoterassejamme ja tänä vuonna olen ajatellut käyttää niihin mahdollisimman paljon luonnosta löytyvää materiaalia.
Yllättäin huomasin, että minultahan löytyy kaikenlaista kaunista kippoa ja kuppia, mitkä sopivat tähän "teemaan" hyvin.
Tässä kävikin melkein niin, että terassit näyttävät sisätiloja mukavemmilta. 



Etupihan terassilta löytyy jo valmiiksi vanha pöytä, minkä päällä on vaihteleva somistus vuodenaikojen mukaan.
Sisustustikkaat löysivät myös paikkansa tänne ja niihin ripustan piakkoin valoja.



Meille on kotiutunut lainaan tällainen ihana holjakka eli reki. ♥
Talvella siinä sitten otetaan kyytiä Poikasen kanssa.
Minulle tuli tästä reestä jotenkin tosi jouluinen olo ja melkein jo pistin tontun sinne istumaan. 
Eikö ole söpö!



Takaterassilla tein pieniä muutoksia vain kalusteita siirtämällä paikasta toiseen. 
Lisäksi laitoin erilaisiin ruukkuihin havuja ja jäkälää sekä varpuja. 
Ruukkuihin pistin vähän soraa pohjalle, niin ei kovakaan tuuli saa niitä nurin. Meillä muuten ottaa tähän takaterassille aika kovasti tuuli.

Mitäpäs tuumaat näistä "luonnon Aalto-maljoista?" 
Vastakaadetuista puista jäi tällaiset upeat alustat, jotka laitoin pöydälle somisteeksi.
Harmi, kun kuviin ei saa ihan aitoa tunnelmaa...





Sisällä olleet matot pääsivät nyt lämmittämään tuoleja ja toivat vähän pehmeyttä terassille. 
Matot on helppo pestä pesukoneessa, niin ei haittaa vaikka niitä vähän tuuli piiskaisikin.
Lisäksi ovat sen verran painavia, että pysyvät hyvin paikallaan.


Mitä sinun viikonloppuusi kuuluu?




10 kommenttia:

  1. Kauniit syksyiset terassit.
    Täällä viikonloppu menee töissä ja ehkäpä lenkkeillessä :)

    Ihanaa viikonloppua sinne! <3

    VastaaPoista
  2. Kaunista syksyn koristelua terassilla. Reki on todella ihana. Unohdin itse laittaa sammalta koristeeksi, no sen vois vielä korjata.
    Nuo luonnon aalto jutut on kyllä ihania, sopii hyvin nuo oksat purkkeihin, kiva idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan! Luonnosta löytyy kyllä kaikenlaista hienoa!

      Poista
  3. Oi miten kaunista!♥ Aivan ihanalta näyttää! Tuo reki on upea! Kaikki luonnonmateriaalit on kyllä niin ihania:) Kaunista sunnuntaita sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos näistä positiivisista sanoistasi! ♥

      Poista
  4. Kivalta näyttää terasseilla. Upea tuo reki! Minäkin vähän sisustelin ulkotiloja. Pari kanervaa ja vähän havuja. Siinäpä se. Ihanaa kun materiaalit saa luonnosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Olkoot se sitten vaikka Suomi100-teemaa, kun hamutaan luonnon materiaalia. :)

      Poista
  5. Luonnonmateriaaleilla saa kyllä kaunista aikaan ❤ Näyttää hyvältä!

    VastaaPoista

Kiitos, kun kirjoitit! Ajatukset lämmittävät sydäntäni!