Kyllä minä niin mieleni pahoitin...

Voisiko eilistä tunnetilaa sanoa sen paremmin...

Eilen aamulla havahduin talven tuloon ja olihan se lystiä kun auto oli lämmennyt aamuyön tunteina Webaston voimalla. En rapannut ikkunoita, harjasin vain isolla harjallani auton päältä noin 15 cm lunta pois... peruutin ja käänsin autonvalot tietä kohden. Tumps!

Avuliaat tienauraajat olivat työntäneet päätien auki ja samalla oli lennellyt (lue heitetty) tienhaaramme ainakin hevosen pään kokoisia isoja lumipaakkuja... ei kyllä ne oli isompia. No, prr... ei kait siinä auta... töihin oli lähdettävä 6.20 ja siitä vain vauhdilla ylitse. Onneksi paakit eivät olleet ihan auton kohdalla ja paksusta lumitöyräästä pääsi hyppäyttämällä ylitse.

Työpäivän jälkeen (olin jo aamulla päättänyt) ajoin Halpa-Hallin pihaan ostaakseni lumikolan (mitä olen jo monta vuotta toivonut lahjaksi...) Kaupan pihassa mietin, miten saan kolan kyytiin kun takaluukku on aivan jäässä ja lumen peitossa. Kätevänä naisena minulla ei ollut harjaa eikä mitään kättäpidempää mukana. Pikkuhiljaa avaimella raaputin jäätä pois varoen naarmuttamasta autoa ja välillä nykkien vimmatusti luukkua ylöspäin (välillä kokeillen, etten ole vahingossa kaukosäätimellä napauttanut ovia lukkoon...) raaputin ja nykin ja tätä jatkoin jonkun aikaa... Samalla toivoen, että kukaan ei näe puuhiani (olinhan keskellä parkkipaikkaa) eikä kukaan miespuolinen tule viisastelemaan taitojani.

Viimein luukku aukesi ja pääsin ostoksille. 

Samalla kun menin kauppaan, hoksasin että olen kulkenut koko viime talven nastalenkkareilla ja muilla kopostimilla siirtäen varsinaisten talvikenkien ostoa eli lumitöitä ei voi tehdä pikkukengissä eikä kopsukoissa. (Viime talven työkengät lensivät roskiin sillä ajatuksella, että syksyllä ostetaan uudet.)

Ja voihan ihkura sentään!

Melkein huusin kaupassa, että voiko tämä olla tottakaan!!

KUKA ONKAAN OSANNUT AJATELLA JUURI MINUA NÄITÄ KENKIÄ SUUNNITELLESSA?

Valkoiset, lämpöiset, todella kevyet ja nämä oikeen kumiterät!! (No, muoviahan ne on...)

Voiko tämmöinen saappaiden suurkuluttaja ja kauneuden haalija kengiltä enempää toivoa.

Tiedän, nyt joku voi ajatella että nehän on vain kengät. Niin, ne on kengät joilla astelen ryhdikkäästi kuin valkoiset purjeet liehuen. Ne lämmittävät minua joka askeleella ja suojaavat jalkojani kastumasta.  Ne voi pyöräyttää pesukoneessa kevyellä ohjelmalla... ja ne olivat todella edulliset!!

Ja ainakaan vielä ne eivät ole ole olleet liukkaat.

Jos tämän emännän haluaa iloiselle tuulelle, kannattaa ostaa hänen tarvitsemiaan ja pyytämiään asioita. :) Vaikka minua aluksi keljuttikin koko vietävän lumen lykkiminen (vaikka oikeasti pidän siitä) niin voi sitä ilon ja autuuden määrää sitten myöhemmin.

Kerronpa teille, mistä kaikista asioista ehdin olla kiitollinen kolan varressa... (huomioi, että samalla koko homma keljutti ja ärsytti vietävästi, mutta kummasti ulkoilma tuulettaa ajatuksia).

-Kauniista ja käytännöllisistä kengistäni sekä uudesta lumikolasta.

-Siitä, että lumi oli kevyttä työntää eikä minulla ollut mihinkään kiire.

-Ulkona oli upea kuutamo, mikä valaisi pimeää pihaamme.

-Tienvarressa tuttu linja-autokuski huristeli ohitse, vilautti valoja ja nosti kättä.

-Kuulin taivaalta hurinaa ja näin siellä lentokoneen. Pysäytin kolan ja nojasin sitä vasten, katsellen taivaalle. Samalla mietin maapallon toisella puolen olevia ystäviämme ja sitä saisinko rahaa niin paljon säästöön, että pääsisimme keväällä reissuun...

-Siitä, että olen kätevä emäntä ja pystyn hommaan kuin hommaan (myös ns. miestentöihin)

-Siitä, että minulla on kuitenkin kotona (ainakin välillä) mies, joka tekee hommia kyllä aina silloin kun on paikalla. Joillakin ei ole tai mies ei voi tehdä, vaikka haluaisi.

-Siitä, että puhdistin myös tienhaarassamme olevat naapureiden postilaatikot ja sytyttelin lyhtyihin kynttilöitä myös ohikulkijoita varten.

-Kaikeksi kukkuraksi sain siivouskipinän ja ehdin siivota melkein koko talon.

Callekin oli kaverina, mutta pieniä varpaita alkoi palelemaan... ja mitä kummaa sisällä oli tapahtunut sillä aikaa, kun äitee oli ulkohommissa?

En minä vaan mitään tiedä.

Tiedätkö sinä?

Millainen päivä sinulla on ollut, Ystäväni? 

-Anne-