"Kunhan on terve."

Tänään ajattelin kirjoittaa mieleni päällä olevasta ihmetyksestä sisustamisen sijaan...

Tässä raskaana olen törmännyt hyvin usein lauseeseen "ihan sama kumpi on, kunhan on terve." 
Lause on tullut heti sen jälkeen, kun on kysytty tiedämmekö syntyvän lapsen sukupuolta.
 Emme tiedä. :)

Tuo lause on mietityttänyt minua useasti ja ehkä eniten olen ihmetellyt sitä, kun olen kuullut sen hoitohenkilökunnan tai kehitysvammaisten kanssa työskentelevien suusta.

Entäpä, jos lapsi ei olekaan. 
Entä, jos hänellä onkin jokin erityispiirre?
Entä jos sinä itse sairastut elämäsi matkalla? 
Oletko silloin enää terve ja yhtä tärkeä?

Itse olen ollut aina kehitysvammaisten kanssa tekemisissä. Niin lapsena, nuorena kuin aikuisenakin omassa työssäkin. En osaa pitää ihmisiä eri kasteissa, vaan kaikki ovat minulle ihan yhtä tärkeitä. Puuttui heiltä jokin taito, olivat he erilaisia tai ei.
Olipa heillä jokin vakava sairaus tai ei.



Minua on oikeasti ihan suututtanut välillä tuo kommentti ja ihmisten tyhmyys ja tietämättömyys. 
Nykyään puhutaan erilaisuudesta niin monin keinoin, kehitysvammaisia on mukana työelämässä, arjessa ja monessa paikassa. Kehitysvammaisuutta voi olla monenlaista. Toinen voi olla vakavammin sairas kuin toinen ja toisesta et välttämättä tiedä päällepäin mitään. 

Ihmisillä on paljon ennakkoluuloja ja pelkoja. Nämä kaikki ovat sallittuja, mutta joskus toivoisi että nykyajan ihmisillä olisi enemmän tietoa kun sitä on kuitenkin niin laajalti saatavissa.



Kehitysvammaisilta voi oppia monenlaisia taitoja, mitä meillä muilla ei välttämättä ole.
 Useimmiten he ovat paljon rehellisempiä, aidompia ja sydämellisiä kuin muut. 
Monella on kaikenlaisia sairauksia, jotka tarvitsevat vaativaa hoitoa ja huolenpitoa. Arvostan suuresti näitä Leijonaemoja ja -isiä, jotka jaksavat tukea lastansa tässä elämän polulla. Jaksavat olla byrokratian rattaissa, täyttää kaavakkeita ja vakuutella tarvitsevansa lakisääteisiä asioita, vaikka aina eivät jaksaisikaan.
Jaksavat ymmärtää, että lapsi tarvitsee erilaisia hoitoja, terapioita ja paljon rakkautta.
Jaksavat ymmärtää ja arvostaa hoitohenkilökuntaa, avustajia ja kaikkia muita jotka pyörivät heidän perheen ympärillä.
Jaksavat ottaa vastaan ihmisten ilmeitä ja hämmästyksiä, katseita ja töllötyksiä.


Ymmärrän myös ihmisten pelkoja. Pelkoa siitä, ettei tiedä mitä pitäisi tehdä. Miten käyttäytyä ja miten auttaa toista. Pelkoa siitä, jaksaako lasta hoitaa ja huolehtia. Osaako tehdä asioita oikein...
Mielessä on varmasti paljon kysymyksiä.

Yritän olla tässäkin äärimmäisen avarakatseinen ja antaa lämpimän ajatuksen myös näille pelkääville ihmisille. Toivoisin kuitenkin, että teistä jokainen tutustuisi aiheeseen ja siihen, mitä muuta erilaisuus voi tuoda tullessaan. 
Erilaisuus voi olla muutakin kuin kehitysvammaisuutta. 
Se voi olla jokin erityispiirre, jonkin osa-alueen tai taidon puuttuminen tai jokin muu. 
Se ei ole tarttuvaa eikä sitä tarvitse pelätä.

Kirjoituksen ei ole suututtaa ketään eikä pahoittaa kenenkään mieltä. 
Tarkoitus on herätellä ihmisiä avartamaan maailmankatsomusta laajemmin ja näkemään, kuinka paljon meidän jokaisen ympärillä on erilaista erilaisuutta.
Ja silti me kaikki olemme täällä sulassa sovussa. ♥



Kuulisin mielelläni toisten ajatuksia aiheesta. 
Mitkä asiat ihmetyttävät, pelottavat tai jopa kauhistuttavat?
Mitkä asiat tuovat iloa ja oletko sinä törmännyt vastaavaan lauseeseen?

Halusin kirjoittaa tästä tärkeästä aiheesta siksi, että kaikkien syntymättömät ja syntyvät lapset ovat ihan yhtä tärkeitä ja tervetulleita.
Eikö sinustakin?


Kauniita ajatuksia päivääsi! ♥

Kommentit

  1. Esikoista odottaessani saimme rakenneultrassa kuulla, että lapsen aivoissa oli poikkeavuutta, jonkinlainen reikä, jollaista ultraava kokenut kätilö ei ollut koskaan aiemmin nähnyt. Se pelko lamautti meidät kahdeksi viikoksi. Pelkäsin lapsemme puolesta, meidän puolesta. En edes uskaltanut iloita ensimmäisistä liikkeistä, sillä enhän tiennyt, minkäasteisesta vammasta oli kysymys ja saisinko lasta edes syliin asti. Kahden viikon päästä erikoislääkäri kuitenkin kertoi, että kyse oli luontaisesta vaihtelusta ja se outo reikä oli kadonnut. Tunsin kirjaimellisesti, miten kivi tippui sydämeltä. Olin saanut kokea, miten nimenomaan tiedon puute aiheuttaa pelkoa. Olen täysin samaa mieltä siinä, että jokainen lapsi on tärkeä ja ansaitsee tulla rakastetuksi juuri sellaisena kuin on. Lämpöiset onnittelut raskaudesta ja onnellista loppuodotusta! T. Satu ��

    VastaaPoista
  2. Asiaa kirjoitit, kiitos!
    Valitettavasti kaikki eivät ole noin avarakatseisia, kuin sinä. Suvussa on downlapsi, ihana poika. Lapsen "vammaisuus" oli melkein ylipääsemätön asia isovanhemmille. Yhtä ja toista on syytelty, vaikka eihän tuollainen ole kenenkään vika. Surullista, mutta ulkopuolisen on vaikea puuttua asiaan :)
    Ihanaa odotusaikaa!

    VastaaPoista
  3. Minusta ei ole väärin toivoa tervettä lasta. Eihän sellainen toive tarkoita sitä, etteikö sairaan lapsen saadessaan rakasta ja välitä lapsestaan siitä huolimatta. Yhtä arvokas lapsi on, oli terve tai sairas. Väärin ei silti ole toivoa, että kaikki olisi hyvin.

    VastaaPoista
  4. Mukava,kun tuli erilaisia kannanottoja. Se oli tarkoituskin. Täydennä vielä,että jokaisella on oikeus olla omaa mieltään ja anonyymin kirjoituksessa oli mukavasti kirjoitettu,ettei ole väärin toivoa. Ei tietenkään.♡ Sitä minäkin toivon. Halusin vain herätellä keskustelua aiheesta ja sitä sain,myös yksityisviesteillä.

    Tällaista elämä juuri on. Erilaista ha erilaisia ajatuksia,kaikki silti tärkeitä.♡

    VastaaPoista
  5. Periaatteessa yhdyn näkemyksiisi. Kehitysvammainen on huolena siksikin että kuka huolehtii tästä myöhemmin. Meillä on kuusikymppinen Lilli-serkku (mimi muutettu) joka on autistinen eikä osaa kohdata ihmisiä vaan provosoituu. Hänen elämänsä on vaikeaa ja olen ainoita joka on häneen yhteydessä. Vammaisissa on herkkyyttä ja kauneutta mitä kuvaat mutta myös vaikeita häiriöitä. Yhteiskuntamme vasta nykyään tukee tällaisen perhettä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kirjoitit! Ajatukset lämmittävät sydäntäni!

Suositut tekstit