Kotiäitiys

Tänään olin ajatellut kirjoittaa rahkasta ja urheiluinnostuksesta, mutta päätinkin kirjoittaa kotiäitiydestä.



Aihe ei kosketa minua suoraan, mutta välillisesti tuttavani kautta. Jäin pohtimaan aihetta pidempään, kun keskustelimme
-Miksi kaikkien pitäisi käydä töissä?
-Miksi ihmiset eivät arvosta sitä, että äiti haluaa olla kotona kun lapset tulevat koulusta?
-Miksi jää yhteiskunnasta ulkopuolelle, jos ei kulje samaa polkua kuin muut?
-Eikö kaikki työ ole yhtä tärkeää, vaikkei siitä saakaan rahallista palkkaa?

Kotiäitiys on jokaisen henkilökohtainen asia. Jokainen äiti joutuu asiaa pohtimaan, toisella se onnistuu, toisella se ei ole mahdollista. Toiset eivät edes halua. Toiset ovat toteuttaneet sen osa-aikaisesti.

Entä, jos on kotona omasta tahdostaan. Turvaten lasten koulunkäynnin, harrastuksiin viemisen, välipalat, perusturvallisen elämän. Elämän, kun joku aikuinen on läsnä, silloin kun tarvitset.

Miksi äidin täytyy tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että on kotona ja tekee kotona päivän aikana monenlaista askaretta?
-Nousee aamulla ensimmäisenä ja käy nukkumaan viimeisenä... tekee kaikki hommat siinä välissä niistä valittamatta, vaan kiitollisin mielin nauttii tavallisesta elämästä.

Onko meidät nykyihmiset luotu niin urakeskeisiksi, että kaikkien tulisi kulkea samaa reittiä. Entä jos joku poikkeaa reitiltä hetkeksi, mutta haluaa palata joskus sinne takaisin. Olemmeko valmiita auttamaan ja opastamaan uusissa asioissa?

Minulla ei ole lapsia ja olen aina ollut kova tekemään töitä. Olen opiskellut aina vaan lisää ja en tiedä, olenko tullut sen viisaammaksi. Työ on ollut minulle aina tärkeää, koska minulla ei ole ollut muuta elämässä, millä olisin voinut "kilvoitella" elämän kulusta. Joskus tunnen, että jään joukon ulkopuolelle, kun minulla ei ole vaihtaa perheeseen liittyviä kuulumisia. Voin kyllä keskustella hyvinkin pitkälle psykologista asioista, kasvatuksesta ja sen ongelmista, vanhemmuudesta, lasten kehityshäiriöistä yms. työni puolesta. Ja usein minulta kysytäänkin neuvoa aiheisiin liittyen.

En ole kuitenkaan koskaan väheksynyt kotiäitejä, vaan arvostan heidän työtään suuresti. Olen nähnyt oman työhistoriani kautta todella vaikeita ongelmia perheissä ja lasten hyvinvoinneissa. Vanhemmilla on valitettavan vähän aikaa lapsilleen tai esim. harrastuksia on hankittu molemmille niin paljon, että yhteistä aikaa ei ole ja yhdessä ei osata edes olla. Usein vanhemmat ovat hyvin hämmästyneitä, kun lasten pahoinvointia ja ongelmakäyttäytymistä aletaan tutkia ja selvittää. Hyvin useissa tapauksissa ongelmat lähtevät kotoa ja turvattomuuden tunteesta.
Täytyy kuitenkin aina muistaa, että jokaisella perheellä on ne omat ongelmansa ja syynsä, miksi asiat ajautuvat näille urille. Ketään vanhempaa ei voi syyllistää vaan jokaiseen ongelmakäyttäytymiseen on omat syynsä, niin myös vanhemmillakin ja heillekin täytyisi olla aikaa tässä yhteiskunnan rattaassa.
Voisin puhua aiheesta romaanin verran, mutta tällä kertaa aiheena olivat kotiäidit, joten palataan niihin.

Aihe kirvoittaa varmasti monenlaista keskustelua ja asiasta saakin olla montaa mieltä.
Toivoisin kuitenkin, että tämä keskustelunavaus kannustaisi kotiäitejä kirjoittamaan ja kertomaan oman näkemyksensä kuin myös meitä työuranaisia, jotka kertoisivat oman näkemyksensä asiaan.

Minusta aihe olisi kaikenkaikkiaan hyvin tärkeä nostaa ihan yhteiskunnan tasolla käsiteltäväksi, koska lasten ja nuorten pahoinvointia on niin paljon joka päivä. Voisiko kotiäitiyden helpottaminen ratkaista joitakin ongelmia varhaislapsuudessa?

Kotiäitiyden puolesta, -Anne-